Matti säikäyttää Ensitreffit-Tainan: "Todella kaukana siitä, millainen olen"
Matti ja Taina käyvät Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa keskustelun Matin kylmyydestä ja empatiakyvystä.
Matti ja Taina keskustelevat Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuudennessa jaksossa Matin tunnekylmyydestä.
– Jos asettaa oman ilon tai edun toisen hyvinvoinnin edelle. Jos on itselle helpompaa, mutta toinen kärsii, niin valitsee itsensä siinä, Matti selventää Tainalle jaksossa, mitä tarkoittaa kylmyydellään.
Tainalle kylmä ihminen tarkoittaa, ettei tällä ole sellaista empatiakykyä kuin kuuluisi olla.
– Sanoin Matillekin siinä, että kyllä se minua säikäyttää, kun ihminen toteaa noin radikaalisti olevansa kylmä ja kertoo olevansa ihminen, joka asettaa itsensä muiden edelle ja on jotenkin tunnekylmä. Se on todella kaukana siitä, millainen olen ja millaisia ihmisiä arvostan, Taina kertoo jaksossa.
Katso videolta, miten Matin ja Tainan käsitykset empaattisesta ihmisestä eroavat.
Ensitreffit alttarilla alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.
Ensitreffeillä-vodcast MTV Katsomossa myös aina tiistaisin. Toimittajat Katri Utula ja monimediaosaaja Tero Tiittanen ruotivat rakkauskiemuroita koko syksyn ajan.
Uusimmat
-
17:18
Nordean ongelmat raivostuttavat asiakkaita – lainojen katoaminen ilahdutti silti Anssia: "Kiitos, Nordea!"
-
17:04
Näin Tavion Ukraina-ratkaisua ruoskittiin eduskunnassa: "Heikentää Suomen kansainvälistä asemaa"
-
16:54
Iso petosvyyhti Suomessa ja Norjassa, 19 pidätetty: Epäillyt esiintyivät poliiseina ja pankin turvallisuusasiantuntijoina
-
16:53
Hizbollahin johtojäsen: Kannatamme Libanonin ponnisteluja aselepoon – MTV seuraa
-
16:51
SDP esitti eduskunnassa epäluottamusta ministeri Ville Taviolle ja hallitukselle – "Toiminut selvästi Suomen ulkopoliittisen linjan vastaisesti"
-
16:50
Salkkarit-hahmo paljastaa, mitä oikein kuuli: "Hämmennyin totaalisesti"
-
16:48
Tuhoisa syysmyrsky valtaa Suomen koko keskiviikoksi – Pekka Pouta kertoo, mikä tekee siitä erityisen pirullisen
-
16:43
Ystävän mukaan vauvamurhasta syytetty oli eronnut juuri ennen lapsen kuolemaa: "Hän kertoi, että hänellä on hiljaisuusviikko ja hän paastoaa"
-
16:39
Terrori-iskun uhka nousi korkeaksi Norjassa
-
16:26
Tuore nobelisti katuu löydöksiään – varoittaa mahdollistamansa kehityksen vaaroista
-
16:24
Nordean vakava häiriö ohi – "Päivitys ei mennyt suunnitelmien mukaan"
-
16:20
SAK:n muutosneuvottelut ohi – 11 työsuhdetta päättyy
-
16:14
Takaisinveto: Älä käytä tätä sormusta!
-
16:12
Pakolaisperheen isä ei saanut oleskelulupaa, koska perheellä ei ollut tarpeeksi tuloja – näin päätti ihmisoikeustuomioistuin
-
16:04
Yksi asia Olli Jokisessa on tehnyt ruotsalaislegendaan jättimäisen vaikutuksen – "Tuntuu naurettavalta"
-
15:55
Joker-elokuvan kakkososa floppasi lipputuloissa ja arvosteluissa
-
15:46
Väitös: Suomen sotilaskurinpito ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia
-
15:45
Valvontakamerat paljastavat: Näin Valkeakosken murhaaja-raiskaaja vaani uhriaan
-
15:41
Kurvinen: Keskustan luottamus hallituksen johtajuuteen on mennyt – puolue ei kuitenkaan lähde epäluottamuslauseeseen ulkopolitiikasta
-
15:29
Ilmainen parisuhdeterapia uhkaa loppua monella paikkakunnalla
-
Lataa lisää