Matti Vanhanen paljasti MTV:lle yllättävän puuhansa istuntojen aikana – paperipinkka täynnä taidetta!

1:55img
Katso videolta, mitä kaikkea Vanhanen on ehtinyt piirrellä papereihin istuntojen aikana!
Julkaistu 03.03.2023 08:44
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Eduskunnassa käytiin torstaina vaalikauden viimeinen kyselytunti. 

Lähes kaikki tuntevat nykyisen puhemiehen ja entisen pääministerin Matti Vanhasen. Harva kuitenkin tietää mitä hän yleensä puuhailee istuntojen aikana. 

– Kuuntelen hyvin tarkkaan, mutta kynä käy samalla, Vanhanen paljastaa.

Hän esittelee lukuisia piirustuksiaan kameralle ja kertoo piirtäneensä koko ikänsä ajan. Esimerkiksi tupakkalakia koskevista paperista löytyy piirustus miehestä tupakka huulessa.

Toistuva teema piirustuksissa on kuitenkin luonto ja erityisesti puut. 

Piirrustusvälineet ovat kokeneet muutoksen vuosien varrella.

– Itseasiassa vasta tällä vaalikaudella rupesin käyttämään lyijykynää.

Aiemmin Vanhanen on loihtinut taideteoksensa paperille tussilla. 

Lue myös: Matti Vanhanen ja Satu Hassi tulivat ja lähtevät eduskunnasta yhtä jalkaa: Tärkeimpinä muistoina laman kourat, George Bushin näpäytys ja karmea historian kaari idässä

Tuoreimmat aiheesta

Matti Vanhanen