Max Verstappen ärähti

F1:n kuljettajien MM-sarjaa johtava Max Verstappen ei pitänyt siitä, miten Red Bull toimi australialaiskuljettajan Daniel Ricciardon potkujen yhteydessä.

Red Bullin sisartalli Visa CashApp Racing Bulls päätti siirtää Daniel Ricciardon syrjään F1:n edellisen kisan eli Singaporen GP:n jälkeen. Hänen tilalleen nostettiin Red Bullin varakuljettajana toiminut uusiseelantilainen Liam Lawson.

Ricciardo jakoi jo Singaporessa tunteikkaita haastatteluja – selkeästi tiedostaen sen, että hän on saamassa potkut.

35-vuotias aussikuski ehti kerätä tällä kaudella 12 MM-pistettä. Potkujen suurin syy liittyi siihen, ettei hänen suoritustasonsa ollut siellä, missä sen piti olla.

Ricciardo teki aikanaan kuohuttavan liikkeen, kun hän päätti jättää F1-kärkitallin Red Bullin siirtyessään Renaultille. Ricciardo säväytti vielä ranskalaistallissa, mutta hänen alamäkensä alkoi kunnolla seuraavan vaihdoksen yhteydessä.

Ricciardo oli kuin haamu entisestä, kun hän vaihtoi McLarenille. Hän ehti ajaa kahden kauden ajan brittitallissa ennen kuin McLaren päätti korvata hänet toisella australialaiskuljettajalla Oscar Piastrilla.

Sen jälkeen Ricciardo oli hetken aikaa Red Bullin varakuljettaja, kunnes hänet nostettiin kesken viime kauden hollantilaisen Nyck de Vriesin tilalle AlphaTaurille.

Ricciardo ei kuitenkaan saanut juonen päästä kiinni, eikä hän pärjännyt kunnolla tallikaveriaan Yuki Tsunodaa vastaan.

Vaikka potkut eivät tulleet täytenä yllätyksenä, Red Bullin hollantilaiskuljettaja Max Verstappen ei pitänyt siitä, miten energiajuomayhtiön F1-jaosto toimi asian yhteydessä.

– Oli aika selvää, että tuo (Singapore) on hänen viimeinen kisansa. Uskoisin, että Daniel tiesi sen myös, Verstappen sanoi Yhdysvaltojen Austinissa.

– Minusta tuo koko juttu olisi voitu hoitaa vähän toisella tavalla, Verstappen totesi.

Racing Bulls ilmoitti muutama päivä Singaporen GP:n jälkeen, että se nostaa Lawsonin tallin toiseksi kisakuskiksi.

Ricciardo on reagoinut potku-uutiseen sosiaaliseen mediaan jaetuissa kuvissa, missä hän on muun muassa pitänyt päässään hattua, missä on ollut teksti ”eläkkeellä”.

– Mikä sääli. Hän on tehnyt kuitenkin paljon hyvää lajin eteen. Hän on voittanut ja hän on ajanut upeita kisoja. Mielestäni hän olisi ansainnut tyylikkäämmät jäähyväiset, Verstappen kritisoi Red Bullia.

Verstappen ja Ricciardo ajoivat yhtä aikaa Red Bullilla kausien 2016–18 välisenä aikana.

F1-kausi jatkuu tänä viikonloppuna Yhdysvaltojen Austinin radalla.

Lue myös:

    Uusimmat