Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, 47, odottaa esikoistaan, uutisoi Me Naiset -lehti.
Kiurun raskaudesta on tiennyt vain hänen lähipiirinsä. Kiurun ja hänen avopuolisonsa, myyntijohtaja ja varainhoitaja Simo Rahikaisen lapsen on määrä syntyä maaliskuun lopulla.
– En ole halunnut kertoa tätä iloista ja odottamatonta uutista julkisuuteen aiemmin, koska ikäni puolesta olen riskiodottaja, Kiuru kertoo lehdelle.
Kiuru kertoo toivoneensa lasta yli kymmenen vuoden ajan.
– Se on vanha, osin kipeäkin unelma. Yhä tuntuu uskomattomalta, että tämä on minullekin mahdollista.
Kiuru on tullut korona-aikana suomalaisille tutuksi muun muassa koronalinjauksistaan.
Hän kertoo Me Naisille olevansa poissa ministerin tehtävistä syksyyn asti. Vielä ei ole tiedossa, kuka astuu tuuraamaan Kiurua ministerin tehtävissä.
– SDP:llä on paljon osaavia tekijöitä, hyviä vaihtoehtoja on varmasti, hän kommentoi Me Naisille.