Mediat: Norjan hallitus hajoaa

LK Norjan pääministeri 30012025
Kuvassa Norjan pääministeri Jonas Gahr Störe.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2025 13:51

MTV UUTISET – STT

Norjan hallitus hajoaa, kertovat useat norjalaismediat.

Norjassa on vähemmistöhallitus, jonka muodostavat pääministeri Jonas Gahr Stören työväenpuolue ja keskustapuolue. Keskustapuolue jättää hallituksen, koska se vastusti EU:n energialainsäädännön käyttöönottoa.

Muun muassa VG ja NRK uutisoivat, että pääministeri Störe ja keskustapuolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Trygve Slagsvold Vedum päättivät hallitusyhteistyön lopettamisesta lounastapaamisessaan torstaina.

Uutistoimisto NTB:n mukaan hallituksen hajoaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että Stören taival pääministerinä olisi ohi. 

Työväenpuolue jää nyt yksin hallitukseen, ja seuraavat Norjan parlamentti- eli suurkäräjävaalit pidetään syyskuussa.

Hallituksen hajoaminen liittyy EU:n energialainsäädäntöön, jonka ottaminen osaksi Norjan lainsäädäntöä on jakanut hallituskumppaneita. 

Työväenpuolue halusi ottaa käyttöön kolme direktiiviä EU:n puhtaan energian paketin kahdeksasta direktiivistä. 

Keskustapuolue taas on vastustanut tätä, koska se vähentäisi puolueen mukaan kansallista määräysvaltaa energiapolitiikassa ja voisi johtaa sähkön kallistumiseen.

Keskustapuolueen parlamenttiryhmän on tarkoitus vahvistaa hallituksesta lähtö myöhemmin torstaina.

Tuoreimmat aiheesta

Norja