Venäjä on ottanut haltuunsa Fortumin omaisuuden Venäjällä, kertovat uutistoimistot – Fortum ei ole saanut virallista tietoa asiasta

3:20img
Inderesin analyytikko Juha Kinnunen Venäjän asetuksesta: "Ensimmäinen ajatus oli, että mitähän nyt taas..."
Julkaistu 26.04.2023 05:16

MTV UUTISET – STT –REUTERS

Putin on allekirjoittanut asetuksen, jonka mukaan Venäjä voi ottaa väliaikaisesti haltuunsa ulkomaisten yhtiöiden omaisuutta. Fortumista kerrotaan STT:lle, ettei virallista tietoa asiasta ole saatu.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut asetuksen, jonka nojalla Venäjä on ottanut haltuunsa energiayhtiö Fortumin omaisuuden Venäjällä, kirjoittavat uutistoimistot Reuters ja Tass.

Tiistaina voimaan tulleen asetuksen mukaan Venäjä voi ottaa väliaikaisesti haltuunsa ulkomaisten yhtiöiden omaisuutta, mikäli Venäjän omaisuutta takavarikoidaan ulkomailla. Vastatoimet on pantu käytäntöön Fortumin ja sen entisen tytäryhtiön Uniperin osalta, joka myytiin Saksan valtiolle viime vuonna.

Asetuksessa todetaan, että yhtiöiden osakkeet on asetettu väliaikaisesti Venäjän valtion kiinteistöviraston haltuun. Asetusta perustellaan sillä, että Venäjän on ryhdyttävä kiireellisiin vastatoimiin Yhdysvaltojen ja muiden tahojen "epäystävällisinä ja kansainvälisen oikeuden vastaisina" pidettyihin toimiin, joita ei kuitenkaan määritellä sen tarkemmin.

Fortumin viestinnästä kerrottiin keskiviikkoaamuna STT:lle, ettei yhtiö ole toistaiseksi saanut virallista tietoa asiasta, mutta asiaa selvitetään. Fortum kertoo tiedottavansa lisätietoja niitä saatuaan mutta ei toistaiseksi anna Venäjän-omistustensa tilasta haastatteluja.

Lue myös: Fortum MTV Uutisille: Käymme läpi, rikkooko Venäjä investointisuojaa – jatkotoimenpiteet ei poissuljettuja

Haltuunotto on väliaikainen

Asetus ei muuta omistajuutta, eikä omistajilta viedä omaisuutta, kertoo Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass kiinteistöviraston todenneen.

– Omaisuuden haltuunotto on väliaikainen ja se tarkoittaa, että alkuperäisellä omistajalla ei ole enää oikeutta tehdä johtajuuteen liittyviä päätöksiä, virasto sanoi.

– Hallinnoijalle annetaan valtuutetut, jotka sallivat sen varmistaa yrityksen toimintojen tehokkuuden, ottaen huomioon niiden tärkeyden Venäjän taloudelle, se lisäsi.

Virasto hallinnoi Tassin mukaan 98 prosentin osuutta Fortumin Venäjän toiminnasta ja liki 84 prosenttia Uperin venäläisestä tytäryhtiö Uniprosta.

Viraston mukaan listalle voidaan lisätä myös muita yhtiöitä tarpeen mukaan.

Fortum valmisteli poistumista Venäjältä

Fortum kertoo verkkosivuillaan omistavansa Venäjällä seitsemän CHP-voimalaitosta Uralin alueella ja Länsi-Siperiassa, minkä lisäksi yhtiöllä on myös tuuli- ja aurinkovoimaloita maassa. Osa tuulivoimaloista on Fortumin osin omistamia.

Fortum ilmoitti viime keväänä alkavansa valmistella hallittua poistumista Venäjän markkinoilta sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti hyökkäyssodan Ukrainaan. Yhtiö on myös aiemmin ilmoittanut jäädyttäneensä kaikki investoinnit Venäjän-toimintoihinsa.

Viime vuoden liiketoimintakatsauksessaan yhtiön toimitusjohtaja Markus Rauramo kertoi, ettei myyntiä ollut saatu edistyksestä huolimatta toteutettua.

– Merkittävät yritysjärjestelyt energiasektorilla edellyttävät Venäjän hallituksen komission ja presidentin hyväksyntää, Rauramo totesi maaliskuussa julkaistussa liiketoimintakatsauksessa.

Yhtiö teki viime vuonna myös alaskirjauksia Venäjän-toiminnoistaan yhteensä noin 1,7 miljardin euron arvosta.

Lue myös: Fortumin väistyvän hallituksen tempulle täystyrmäys: "Aivan läpimätä kulttuuri"

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä