Fortum MTV Uutisille: Käymme läpi, rikkooko Venäjä investointisuojaa – jatkotoimenpiteet ei poissuljettuja

3:20img
Inderesin analyytikko Juha Kinnunen Venäjän asetuksesta: "Ensimmäinen ajatus oli, että mitähän nyt taas..."
Julkaistu 26.04.2023 18:39
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Venäjä on ottanut presidentti Vladimir Putinin asetuksella haltuun energiayhtiö Fortumin Venäjän-yhtiön omaisuuden. "Tämä on hyvin surullinen asia", sanoo Fortumin johtaja MTV Uutisille.

Venäjä päätti eilen asetuksesta, jonka nojalla Venäjä ottaa väliaikaisesti Fortumin omaisuutta haltuunsa.

Fortum ei vielä tiedä, miten asetus vaikuttaa sen liiketoimintaan, esimerkiksi seitsemän Uralilla ja Länsi-Siperiassa sijaitsevan voimalan pyörittämiseen.

– Pyrimme nyt selvittämään faktoja ja analysoimaan, mitä tämä asetus itse asiassa meidän liiketoimintaamme tarkoittaa, Fortumin lakiasiainjohtaja Nora Steiner-Forsberg sanoo.

Venäjän viranomaiset eivät ole olleet yhteydessä Fortumiin, jonka johto sai lukea asetuksesta mediasta.

Tänään Fortum sai venäläisen tytäryhtiönsä tiedotteesta selville, että tytäryhtiön toimitusjohtaja on vaihdettu.

Tämä toimi yhtiön mukaan vahvistuksena sille, että Fortumin Venäjän-tytäryhtiön omaisuus on otettu väliaikaisesti viranomaisten hallintaan.

Voiko Venäjän-työntekijöille käydä jotain?

Fortum kertoo käyvänsä keskusteluja asiasta nyt suomalaisten viranomaisten, muun muassa omistajaohjauksen kanssa.

Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) tviittasi tänään tietojen olevan huolestuttavia ja Suomen valtion seuraavan asiaa tiiviisti.

MTV Uutiset kysyi Fortumilta, onko mahdollista, että Venäjän asetus rikkoo kansainvälisiä sopimuksia investointien suojasta.

Jos näin olisi, Fortum voisi mahdollisesti yrittää vaatia Venäjältä korvauksia kärsimästään vahingosta.

– Se on varmasti yksi hyvin tärkeä asia, jota meidän nyt pitää huolellisesti arvioida, minkälaisesta toimenpiteestä tässä on kyse Venäjän puolelta. Tämä on varmasti yksi niistä asioista, joita hyvin huolellisesti käymme läpi, Steiner-Forsberg kommentoi.

Ette poissulje, että jos investointisuojaa on rikottu, Fortum tekisi jatkotoimenpiteitä?

– Varmasti harkitsemme tätä osana arviota.

Onko mahdollista, että Fortumin Venäjällä olevat työntekijät joutuvat kärsimään tästä, joutuvat pelinappuloiksi tai heihin kohdistuu epämiellyttäviä toimia?

– Me luonnollisesti otamme myös tämän hyvin vakavasti huomioon ja teemme täältä sen minkä pystymme, jotta näin ei kävisi.

Mikä tämän asian merkitys on Fortumille?

– Tämä on tietysti hyvin surullinen asia. Tämä on jatkumoa tästä käynnissä olleesta hyvin julmasta sodasta, joka on ollut yli vuoden jo käynnissä. Tämä on hyvin surullinen osa tätä jatkumoa.

Lue myös: Venäjä on ottanut haltuunsa Fortumin omaisuuden Venäjällä, kertovat uutistoimistot – Fortum ei ole saanut virallista tietoa asiasta

Tuoreimmat aiheesta

Fortum