Euroopan unionin komissio haluaa valmistautua tulevaan talveen vähentämällä kaasun kulutusta, sillä komissio pelkää Venäjän sulkevan kaasuhanat osittain tai kokonaan.
Komissio ehdotti keskiviikkona, että sen kaikkien jäsenmaiden tulisi tavoitella kaasun kysynnän vähentämistä 15 prosentilla elokuun alusta maaliskuun loppuun.
Vähennystä on tarkoitus verrata maiden keskiarvoiseen kaasun kulutukseen viitenä edellisenä vuonna samalla ajanjaksolla.
Hätätilanteessa komissio voisi rajoittaa kaasun kysyntää myös pakolla neuvoteltuaan jäsenmaiden kanssa. Tällainen tilanne voisi tulla eteen, jos olisi olemassa huomattava vaara vakavasta kaasupulasta tai poikkeuksellisen suuresta kaasuntarpeesta.
Venäjän uskotaan jatkossakin rajoittavan kaasun toimittamista.
– Venäjä kiristää meitä. Venäjä käyttää energiaa aseena. Olipa kyse sitten osittaisesta tai kokonaisesta (kaasun) katkaisemisesta, Euroopan on oltava joka tapauksessa valmiina, Ursula von der Leyen sanoi tiedotustilaisuudessa.
Nord Stream 1:n odotetaan jatkavan toimituksia, mutta epävarmuutta on ilmassa
Komissio haluaa uudistuksen voimaan asetuksella. Tämä tarkoittaa sitä, että sitä on sovellettava kaikissa jäsenmaissa automaattisesti, kun asetus tulee voimaan.
Tavoitteilla komissio haluaa varmistaa jo nyt, että kaasua riittää myös talvella.
– Korvaamalla kaasua muilla polttoaineilla ja säästämällä energiaa tänä kesänä kaasua voidaan varastoida talveksi enemmän, komissio sanoo tiedotteessa.
Venäläinen kaasu lakkasi virtaamasta Nord Stream 1:n kautta heinäkuun 11. päivänä, kun putki suljettiin huoltotauon vuoksi. Huoltokatkon on määrä loppua torstaina.
Toimitusten odotetaan jatkuvan ajallaan, mutta esimerkiksi uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan enimmäiskapasiteettia pienemmällä kapasiteetilla. Reutersin mukaan putkilinjan kautta kulkee yli kolmannes Venäjän Euroopan unioniin viemästä maakaasusta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti tiistain ja keskiviikkona välisenä yönä, että Venäjän energiajätti Gazprom täyttää kaikki velvoitteensa "täysin".
Putin on myös sanonut, että jos pakotteisiin liittyviä kiistoja ei saada ratkaistua, kaasun tuontia rajoitetaan tiukasti. Erityisesti Saksa on ollut huolissaan siitä, vähentääkö Venäjä kaasutoimituksia kostona EU:n pakotteista, jotka Venäjälle on määrätty maan hyökättyä Ukrainaan.
Jäsenmaiden olisi raportoitava komissiolle säännöllisesti
Komission ehdotuksen mukaan jäsenmaiden on tehtävä suunnitelmansa kaasun käytön vähentämisestä syyskuun loppuun mennessä. Niiden on tämän jälkeen kahden kuukauden välein raportoitava komissiolle suunnitelman etenemisestä.
Jäsenmaille asetettujen tavoitteiden lisäksi komissio lisää jäsenmaiden riippumattomuutta venäläisestä kaasusta nopeuttamalla kaasun yhteisostoja EU:ssa.
Komissio on myös tehnyt suunnitelman, jossa esitetään jäsenmaille erilaisia toimenpiteitä, joilla ne voivat vähentää kaasun kysyntää. Komissio esimerkiksi suosittaa jäsenvaltioita aloittamaan valistuskampanjoita lämmityksen ja viilennyksen vähentämiseksi.
Uutista päivitetty 20.7. kello 17.12.
Lue myös: Mika Aaltola: Bensan Putin-hinnat vain alkusoittoa – suomalaisten varauduttava "tyytymättömyyden talveen"
14:07