Meikkaaja ja maskeeraaja Heidi Kjellman on tottunut ehostamaan kameroiden taakse marssivia tähtiä sekä televisiovieraita, kuten myös niin isojen kuin pienienkin näyttämöiden näyttelijöitä. Mitä on tärkeää ottaa huomioon uusia kasvoja meikatessa?
Heidi Kjellman ajautui maskeeraamisen ja meikkaamisen maailmaan visuaalisen silmänsä siivittämänä: hän oli aina ollut kiinnostunut piirtämisestä sekä ihmisten kanssa työskentelystä. Ensin hän haki taidekouluihin, mutta hoksasikin pian ettei hänestä taiteilijaa tule.
– Sitten sain jossain vaiheessa sain herätyksen, että voisin hakea maskeeraajaksi. Niinpä valmistuin vuonna 2005 International Makeupcenteristä maskeeraajaksi, Kjellman muistelee.
– Meikkaaja keskittyy enemmin kauneuspuoleen, ehostamiseen ja meikkiin. Maskeeraja puolestaan tekee esimerkiksi ruhjeita sekä vanhennusta.
Televisiovieraiden meikki syntyy luonteen mukaan
Meikkaajana ja maskeerajana työtä riittää niin ehostamisen kuin maskien tekemisessä.
– Viime vuodet olen tehnyt televisiota, elokuvia, teatteria. Se on ollut todella kivaa ja monipuolista, Kjellman kuvailee.
Meikin tekeminen valikoituu televisiopuolella pitkälti ohjelmatyypin mukaan: esimerkiksi glitteriä ja irtoripsiä ei laiteta asiallisempiin ohjelmiin.
Kun vieras saapuu paikalle ehostettavaksi, on tärkeää kysyä heti ensitöikseen tältä itseltään: "Miltä haluat näyttää?" tai "Millaisesta meikistä pidät?"
– Minulle on erittäin tärkeää, että maskiin tulevilla henkilöllä on hyvä fiilis, kun he menevät kameran eteen: se, että tuntee itsensä kauniiksi, itsensä näköisiksi, Kjellman kertoo.
– Jos esimerkiksi Sofi Oksanen tulisi paikalle ilman meikkiä ja laittaisin hänelle naturellin meikin, ei hän varmaankaan tuntisi itseään kotoisaksi.
Entä jos vieras saapuu paikalle jo valmiiksi meikattuna?
– Ei siinä mitään, sitten vain meikkiä pikkuisen korjaillaan. Yleensä heillä saattaa olla laitettuna ainoastaan rajaukset ja ripset, ja minun tehtävänäni on katsoa valot ja varjot, eli laittaa varjostukset jotka sopivat kameralle.
– Tehtäväni on myös parannella meikkiä; jos saapuu paikalle jo valmiiksi meikanneena, se ei haittaa lainkaan. Siitä näkee helposti, millaisesta meikistä toinen tykkää, Kjellman hymyilee.
Lue myös:
Luonnollinen ihonsävy on trendikäs: Näin korostat vaaleaa hipiääsi
Voiko meikkisi paljastaa työpaikkasi?
AVA / Katri Koskinen
Pääkuva: Shutterstock
Kuvat: AVA