Menestysvalmentaja toppuuttelee: Italian MM-paikka yhä Ruotsia todennäköisempi

4.07049739
Lars Lagerbäck luotsaa nykyään Norjan maajoukkuetta.COPYRIGHT KAMERAPRESS.SE/IBL
Julkaistu 13.11.2017 16:58

MTV SPORT - STT - TT

Ruotsissa jännitetään tänä iltana, toteutuuko maan miesten jalkapallomaajoukkueen MM-unelma. Ruotsi kohtaa Milanossa Italian MM-jatkokarsinnan toisessa osaottelussa, ja sinikeltaisilla on etulyöntiasema perjantaisen 1–0-kotivoiton myötä.

Ruotsia maan uusimmassa MM-lopputurnauksessa 2006 valmentaneen Lars Lagerbäckin mukaan hän ei ollut ikinä nähnyt "Italiaa yhtä kesynä", kuin mitä nelinkertainen maailmanmestari oli perjantaina Solnassa.

– Ruotsi suoriutui erittäin hyvin, ja Italia vähemmän hyvin, jos kauniisti sanotaan. Italia oli hyvin passiivinen, nykyisin Norjaa valmentava Lagerbäck kertoi Verdens Gang -lehdelle.

Lagerbäckiltä kysyttiin todennäköisyyttä sille, että Ruotsi yltää "pieneen ihmeeseen" tänä iltana Milanossa ja ottaa lopputurnauspaikan.

– Sanoin 40 prosenttia ennen ensimmäistä osaottelua. Nyt se on ehkä 44, Norja-pestiään edeltävinä vuosina Islantia menestyksekkäästi luotsannut Lagerbäck sanoi.

Italialle jää siis Laberbäckin arvioissa suurempi 56 prosentin todennäköisyys jatkopaikkaan. Maata uhkaa silti karsiutuminen MM-lopputurnauksesta ensimmäistä kertaa 60 vuoteen. Kokenut maalivahti Gianluigi Buffon kuvaa, että tunnelma joukkueessa on "jännittynyt".

– Meillä ei ole varaa virheisiin. Keskitymme siihen, mitä meidän on tehtävä voittaaksemme. Mutta jos emme onnistu, vastuu siitä kuuluu kaikille joukkueessa, Buffon totesi The Guardian -lehden mukaan.

– Tiedämme, että voimme voittaa tämän ottelun.

Ottelu Milanossa alkaa kello 21.45 Suomen aikaa.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat