Merivartijan syytetään kaupanneen poliisin tietoja huumerikolliselle

Syytteiden mukaan huumerikollinen pulitti salassa pidettävistä tiedoista runsaat 1 800 euroa. Merivartija irtisanottiin rikosepäilyn takia.

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomion jutussa, jossa entisen merivartijan syytetään kaupanneen poliisin tietoja huumerikolliselle.

50-vuotiasta miestä syytetään muun muassa törkeästä palvelurikoksesta ja virkasalaisuuden rikkomisesta. Aiemmin huumerikoksista tuomittua, 48-vuotiasta miestä syytetään yllytyksestä näihin tekoihin sekä törkeästä lahjuksen antamisesta. Syyttäjä vaatii molemmille miehille vankeusrangaistusta.

Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2020–2021. Vanhempana merivartijana Rajavartiolaitoksella työskennelleellä miehellä oli työssään laajat käyttöoikeudet Rajavartiolaitoksen, poliisin ja Tullin järjestelmiin.

Syyttäjän mukaan mies oli toisen syytetyn kehotuksesta etsinyt järjestelmistä tietoja muun muassa rikosepäilyistä ja käynnissä olevista rikostutkinnoista. 48-vuotias mies maksoi näistä tiedoista ainakin runsaat 1 800 euroa, syytteessä sanotaan.

Entinen merivartija on kiistänyt syytteet pääosin ja huumerikollinen kokonaan. Kirjallisessa ennakkovastauksessaan käräjäoikeudelle merivartija myönsi tunteneensa 48-vuotiaan miehen vuosia, mutta kiisti, että heidän tapaamisiinsa olisi liittynyt tietojen luovuttamista.

Huumerikollinen sanoi omassa vastauksessaan, että monivuotisesta ystävyydestä huolimatta hän ei tiennyt, että 50-vuotias mies työskenteli Rajavartiolaitoksella tai että tällä olisi työssään mahdollisuus saada käsiinsä salassa pidettäviä viranomaistietoja.

Pitkä huumetuomio isosta FBI-jutusta

48-vuotias mies sai viime vuonna pitkän vankeustuomion isossa FBI-operaatioon liittyvässä huumejutussa. Kyse oli suurimmasta jutusta, joka Suomessa paljastui Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n kehittämän huijausviestisovelluksen avulla. Poliisin mukaan Suomeen tuotiin huumeita noin sadan miljoonan euron arvosta kesän 2020 ja kesän 2021 välillä.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi jutussa kaikkiaan lähes 60 ihmistä erimittaisiin vankeusrangaistuksiin. Juttu on menossa hovioikeuden käsittelyyn.

50-vuotias mies oli ollut Rajavartiolaitoksen sotilasvirassa vuodesta 1995 lähtien.

Lue myös:

    Uusimmat