Suomenlahden merivartioston komentaja on pidätetty virastaan ja asiaan liittyy rikosepäily.
Rajavartiolaitoksen oikeudellisen osaston osastopäällikkö Sanna Palo vahvistaa MTV Uutisille, että Suomenlahden merivartioston komentaja Risto Jääskeläinen on pidätetty virastaan ja asiaan liittyy rikosepäily.
– Viran toimituksesta pidättämiseen liittyy rikosepäily. Se on tutkinnassa keskusrikospoliisissa, Palo kertoo MTV Uutisille.
Asiasta ensin uutisoineen Ylen mukaan Jääskeläistä epäillään palvelusrikoksesta.
Rajavartiolaitoksen Palo ei vastaa suoraan kysymykseen siitä, miksi Rajavartiolaitos ei itse tiedottanut rikosepäilystä.
– No se on se syy varmastikin juuri se, että kun asiaan liittyy rikosepäily, joka kuitenkin vielä on salassapidettävä ja rikosasia, niin ei olla sitten oma-aloitteisesti siitä ryhdytty tiedottamaan. Rikosepäily on tullut meidän tietoomme ja me olemme sen jälkeen tehneet ne toimenpiteet jotka meille kuuluu, Palo sanoo MTV:lle ja viittaa virasta pidättämiseen.
KRP: Rajavartiolaitos teki tutkintapyynnön
KRP:n tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sami Liimatainen kertoo STT:lle, että heillä on esitutkinnassa Rajavartiolaitoksen ylempään päällystöön kohdistuva rikosepäily palvelusrikoksesta.
Asia tuli KRP:lle heinäkuun lopulla Rajavartiolaitoksen esikunnan tekemän tutkintapyynnön perusteella. Liimatainen ei kerro tarkempia tietoja epäillystä tai siitä, millaisia tapahtumia rikosepäily koskee.
Liimataisen mukaan esitutkinta on vasta alkuvaiheessa. Hän ei avaa tutkintaa tarkemmin mutta kertoo, että kuulusteluja on tehty.
Tutkinnan arvioidaan kestävän vielä joitakin kuukausia.
Tapahtumat tulivat Rajavartiolaitoksen tietoon 22. heinäkuuta. Jääskeläisen virantoimitusvelvollisuus päättyi Ylen mukaan heti seuraavana päivänä.
Hän irtisanoutui virastaan myös itse.
MTV julkaisee Jääskeläisen nimen jo esitutkintavaiheessa, koska rikosepäily liittyy hänen toimintaansa korkeassa asemassa.
Rikoslain mukaan sotilas voi syyllistyä palvelusrikokseen esimerkiksi olemalla palvelustehtävässä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.
Palvelusrikoksesta voidaan tuomita enintään vuosi vankeutta.
Komentaja vaihtui vähin äänin
Suomenlahden merivartioston komentajan tehtävässä on 24. heinäkuuta alkaen toiminut Mikko Simola Rajavartiolaitoksen päällikön päätöksestä.
Komentajan vaihdoksen oli Ylen mukaan tarkoitus tapahtua vasta vuoden vaihteessa. Komentajan vaihtuminen kuitenkin aikaistui, kun Jääskeläinen erosi tehtävästään.
Jääskeläinen on toiminut Suomenlahden merivartioston komentajana vuodesta 2020. Hänellä on takanaan pitkä ura merivartioston palveluksessa, ja hänet on palkittu uransa aikana useilla tunnustuksilla.
Esimerkiksi vuonna 2018 presidentti Sauli Niinistö palkitsi Jääskeläisen Suomen Leijonan komentajamerkillä.
Päivitetty 14.8. kello 18.01 rajavartiolaitoksen Sanna Palon haastattelulla.