Merkittävä käänne entisen Hartwall Arenan tilanteessa – toteutuuko kauppa sittenkin?

Helsingin kaupunki valmistautuu Hartwall Arenan pakkolunastusmenettelyyn: "Maaliskuun aikana syytä tulla näyttö" 2:31
Tulosruutu maaliskuussa: Kaupunki valmistautuu Helsinki Hallin pakkolunastukseen.

Helsingin areenan taustayhtiön osakaupoista on jätetty kaksi poikkeuslupahakemusta ulkoministeriöön. 

Ministeriön pakotetiimi ei STT:lle tiistaina toimittamassaan vastauksessa avaa tarkemmin tietoa hakijoista tai siitä, millaisia hakemukset ovat. Molemmat poikkeuslupahakemukset ovat parhaillaan ministeriössä käsittelyssä.

Määräysvaltaa areenan taustayhtiössä Helsinki Halli oy:ssä käyttävät venäläisoligarkit, jotka ovat EU:n asettamien pakotteiden piirissä. Halliyhtiön enemmistön omistavat Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvat Gennadi Timtshenko sekä Boris ja Arkadi Rotenberg omien yhtiöidensä kautta, ja kyseiset omistusosuudet ovat Suomessa ulosottolaitoksen jäädyttäminä. Pakotteiden vuoksi halli on seisonut tyhjillään siitä lähtien, kun Venäjä hyökkäsi helmikuussa 2022 Ukrainaan. Gennadi Timtshenkolla ja Boris Rotenbergilla on myös Suomen kansalaisuus.

Julkisuudessa on ollut, että muun muassa Helsingin kaupunki on kiinnostunut hallin ostamisesta, jotta sen saisi takaisin käyttöön.

Halliyhtiön hallituksen jäsen Kai Paananen kertoo STT:lle, että pakotteiden kohteena olevan omaisuuden myyntiin liittyy juridisia kysymyksiä, joita osapuolet yrittävät parhaillaan ratkoa.

– Tarvittaessa omistajien edustajat ovat valmiita keskustelemaan myös Helsingin kaupungin kanssa, ja kaupunki tietää tämän. Tässä vaiheessa ei ole muuta kommentoitavaa, Paananen kertoo.

Määräaika umpeutuu kesäkuussa

Euroopan unionin neuvosto päätti viime joulukuussa mahdollistaa määräajaksi sen, että pakotteiden alaista omaisuutta voisi tietyin edellytyksin myydä eteenpäin. Pakotesäännösten sallima määräaika kauppojen toteutumiselle umpeutuu tämän hetken tiedon mukaan kesäkuun lopussa. Luvan kaupalle myöntäisi Suomessa ulkoministeriö.

Jos ulkoministeriö hyväksyy halliyhtiön osakekaupan ehdot ja kauppa jommankumman ostajaehdokkaan kanssa toteutuisi, hallin pakotteiden piiriin kuuluvat myyjät eivät saisi kauppasummaa suoraan käyttöönsä vaan se pysyisi viranomaisilla jäädytettynä. EU:n pakotteiden piirissä oleva omaisuus ikään kuin vaihtaisi vain muotoa.

Samalla, kun EU:n pakotesäännökset sallivat mahdollisuuden pakotteiden alaisen omaisuuden myynnille, salli EU myös pakotteiden piiriin kuuluvan omaisuuden pakkolunastuksen tarvittaessa.

Ulkoministeriön tiedossa ei tällä hetkellä ole, että halliyhtiön pakkolunastusta olisi haettu.

Lue myös:

    Uusimmat