Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa tiiviisti seuraava Mert Otsamo on käärinyt hihat loppuvuoden työrupeamaansa varten.
Tanssii Tähtien Kanssa -yleisöön saapui sunnuntaina 10. marraskuuta muotisuunnittelija Mert Otsamo, joka kertoi MTV Uutisille tunnustautuvansa täysin Isaac Senen ja Kastanja Rauhalan kannattajaksi. Sille on syynsä, sillä hänen kumppaninsa on entinen kilpatanssija, joka puolestaan on tanssinut Rauhalan parina.
– Muutenkin, ihan ensimmäisestä jaksosta Isaac ja Kastanja jotenkin olivat todella rohkeita. Minua kiinnostaa aina tanssissa semmoinen nokkeluus. Ei mennä aina sieltä, missä aita on matalin. He ovat kyllä lunastaneet sen paikan, Otsamo kertoi.
Muotisuunnittelija kisasi itse TTK:ssa vuonna 2013 tähtiopettaja Ansku Bergströmin parina. Otsamo muistaa tuon ajan olleen hyvin haastavaa, mutta kuitenkin antoisaa. Kun hän on muutaman kerran käynyt katsomon puolella katsomassa TTK-tansseja, on hänen mieleensä noussut jonkinlainen kaipuu tanssimiseen.
– Nyt ehkä vähän haluaisin ottaa oppitunteja uudestaan, vähän muistuttaa itseäni siitä tanssin ilosta.
Otsamon mukaan hän muistaa yhä joitakin tanssin askelia omalta kaudeltaan. Myös yksi osuus hänen ja Bergströmin paso doblen koreografiasta on yhä hänen muistissaan.
Jos Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tulisi all stars -kausi, olisi Otsamo heti mukana, mikäli häntä sellaiselle pyydettäisiin. Hänellä on myös mielessään, kenet haluaisi sitten tähtiopettajakseen.
– Itseasiassa varmaan miesystäväni.
Lue myös: Jukka Haapalainen kertoo mielipiteensä TTK:n yllätyskäänteestä: "Olen jotenkin ehkä hieman surullinen"
Tämä aika vuodesta on Otsamolle töiden puolesta kiireistä. Itsenäisyyspäivään ja Linnan juhliin on alle kolme viikkoa aikaa, ja tänäkin vuonna Otsamon luomuksia tullaan näkemään siellä paljon – itseasiassa ennätyksellisen monta.
– Tänä vuonna asiakkaat ovat ottaneet yhteyttä todella hyvissä ajoin. Oikeastaan ennen kuin kutsut lähtivät, oli minulla jo useampi puku työn alla, mikä oli hyvä asia, sillä saimme ne puvut alta pois ennen kuin kutsut lähtivät, ja rupesimme tekemään näitä uusia pukuja.
Tänä vuonna Otsamon asuja nähdään Linnan juhlissa suunnittelijan mukaan tämän hetkisten suunnitelmien mukaan lähemmäs parikymmentä. Hän työstää asut valmiiksi yhdessä nelihenkisen ompelijatiiminsä kanssa.
Otsamon asuissa tullaan näkemään tänä vuonna paljon muun muassa arkkitehtonisia muotoja.
– Nähdään paljon vaaleita sävyjä, aika neutraaleja värejä, ja silkkiruusuja tänä vuonna, Otsamo vihjaa.