Metsäkanalintuja saa metsästää tänä vuonna aiempaa pitempään – Metsoja voi ampua Lapissa vielä joulukuussa

0:50img
Julkaistu 28.08.2018 17:18(Päivitetty 28.08.2018 17:30)

MTV UUTISET - STT

Metsäkanalintujen metsästysaikoja pidennetään viime vuodesta. Metsäkanalintujen kannat ovat vahvistuneet merkittävästi viime vuoteen verrattuna, kertoo maa- ja metsätalousministeriö.

Kuopiolaisen Ville Heimosen metsästysporukka ampui elokuun alkupuolella päivässä lähes sata sepelkyyhkyä. Katso video!

Esimerkiksi metsoa saa tänä vuonna Etelä- ja Keski-Lapin alueilla metsästää joulukuulle saakka.

Metson, teeren ja pyyn metsästys jatkuu suuressa osassa maata marraskuun 10. päivään saakka.

Lapissa Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella riekon metsästys jatkuu syyskuusta maaliskuun loppuun saakka.

Riekkoa saa muualla Lapissa metsästää kuukauden ajan, mutta muualla maassa sen metsästys on kielletty kokonaan Pohjois-Pohjanmaan Kuusamoa lukuun ottamatta.

Uudet rajoitukset tulevat voimaan syyskuun 10. päivä, jolloin metsäkanalintujen metsästyskausi alkaa. Metsäkanalintujen metsästysaika päättyi aiemmin lokakuun lopussa.

Urosmetsojen ja -teerien talvimetsästys kielletty

Maa- ja metsätalousministeriö huomioi metsästysaikaa arvioidessaan nykyisen kanta-arvion ja kannan pitkän ajan kehityksen.

Sykliset kannanvaihtelut ovat tyypillisiä metsäkanalinnuille.

Nykyinen kanta-arvio perustuu kesän aikana tehtyihin riistakolmiolaskentoihin, Ylä-Lapin riekkolaskentoihin ja Suomen riistakeskuksen tietoihin.

Metsästystä rajoitetaan edelleen sellaisilla alueilla, joilla metsäkanalintukannat eivät ole vahvistuneet merkittävästi. Urosteerien ja -metsojen talvimetsästystä ei sallita missään osissa maata.

Juttua täydennetty kello 17.30.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa