Suomalaisten naispurjehtijoiden tavoitteena on ylittää Atlantti.
Ocean Ladies -niminen purjehtijaryhmä kertoo Facebookissa Espanjan rannikolla maanantain vastaisena yönä tapahtuneesta miekkavalaiden hyökkäyksestä.
Ryhmä kertoo, että oli menossa vahdinvaihto, kun yksi ruorissa ollut jäsen tunsi voimakkaan iskun aluksen peräsimessä.
– Tästä alkoi miekkavalaiden eli orcien jatkuva, noin 2,5 tuntia kestänyt veneeseen kohdistuva aggressiivinen hyökkäys, ryhmä kirjoittaa Facebookissa.
Veneen ympärillä oli kuhinaa ja ilmakuplia joka puolella. Veneen ohjattavuus katosi välittömästi, ja veneen ruori pyöri ympäriinsä.
Purjehtijat olivat kuitenkin osanneet varautua tällaisen tilanteeseen. Kun hyökkäys alkoi, he ottivat yhteyttä viranomaisiin. Lisäksi veneen purjeet laskettiin, kaikki elektroniikka ja moottori sammutettiin.
– Ruorin annoimme pyöriä vapaana, ja tuotimme mahdollisimman vähän ääntä ja huomiota orciin. Pidimme yhteyttä koko ajan viranomaisten kanssa VHF-puhelimella. Tilanne eteni rauhallisesti ja odottelimme meripelastajia, joille olimme ilmoittaneet tarvitsevamme hinausta.
– Odotusaika tunti ja 45 minuuttia tuntui pitkältä orcien pyöriessä ja hyökkäillessä ympärillä. Tuuli oli heikko ja liikuimme vain sen verran kuin orcat meitä tönivät ja puskivat.
"Tiesimme heti, mistä on kyse"
Ryhmän mukaan rauhoitetut orcat liikkuvat tonnikalojen perässä nopeasti pitkiäkin matkoja. Nuoret, noin 2-4 metriä pitkät urokset ovat hyökkäilleet kohti useita veneitä Portugalin ja Espanjan rannikolla ja aiheuttaneet vahinkoa veneille.
– Tämän vuoksi olimme tutustuneet orciin jo edeltä käsin ja tiesimme heti mistä on kyse. Vaikka yö oli pimeä, pystyimme havaitsemaan orcat kulkuvalojen valossa, sekä kuulemaan hengityssuihkut ja tuntemaan veneen rungossa puskemiset ja puraisut.
Meripelastajat hinasivat veneen miehistöineen lähimpään satamaan Finisterreen. Koko 45 minuuttia kestäneen hinausmatkan ajan orcat puskivat ja tönivät venettä.
Seuraavana aamuna todettiin vauriot.
– Peräsin on tallessa, mutta siitä on lohkaistu alaosasta parikymmentä senttiä pois ja lisäksi peräsimessä on halkeamia. Potkuri ja akseli näyttivät normaaleilta. Sisällä havaitsimme ruorin ohjausvaijerin katkenneen.
Vene nostettiin ylös ja vaurioiden korjaaminen aloitettiin välittömästi. Seuraavaksi Espanjan rannikolta ryhmä suuntaa Las Palmasiin.
Suomalaisperhe joutui miekkavalaiden hyökkäyksen kohteeksi Espanjassa. Hyökkäys tallentui myös videolle:
1:04