Väliaikaishallituksen johtaja ei ole vielä selvillä.
Bangladeshin armeijan komentajan Waker-Uz-Zamanin mukaan maahan muodostetaan väliaikaishallitus, kun pääministeri Sheikh Hasina erosi aikaisemmin tänään mielenosoittajien tunkauduttua pääministerin edustusasuntoon.
– Otan täyden vastuun, komentaja sanoi. Heti ei kuitenkaan ollut täysin selvää, aikooko komentaja johtaa hallintoa itse.
– Maa on kärsinyt paljon, talous on kokenut kolauksen, monet ihmiset ovat saaneet surmansa. On aika lopettaa väkivalta, komentaja sanoi maan televisiossa.
Waker sanoi keskustelevansa maan presidentin kanssa väliaikaishallinnosta. Keskusteluja tullaan käymään myös keskeisten oppositiopuolueiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa, mutta Hasinan puolueella ei niihin ole asiaa.
– Jos tilanne paranee, poikkeustoimia ei tarvita. Nyt opiskelijoiden tulee rauhoittua ja auttaa meitä, Waker muistutti.
Bangladeshissa on ollut toista kuukautta laajoja mielenosoituksia, joissa on kuollut liki 300 ihmistä.
Opiskelijamielenosoituksissa vastustettiin alun perin julkisen sektorin työpaikkojen kiintiöjärjestelmää. Myöhemmin ne laajenivat koko hallinnon vastaisiksi protesteiksi.
Entinen pääministeri Hasina poistui maasta helikopterilla ja pakeni BBC:n mukaan todennäköisesti Intiaan.