Mielensäpahoittajan blogitekstejä julkaistaan samassa rytmissä sarjan kanssa.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun mittarilukemat heittävät. Verenpaineessa ja lämpötilassa.
Ennen sadetta seurasi auringonpaiste, syksyä talvi ja liukasta sohjo. Ihminen pysyi virkeänä viileässä. Kuumalla tiesi, että kylmä ilmavirtaus on saapumassa Fennoskandian alueelle.
Television säätiedotukset olivat paremmat silloin, kun niissä näkyi vain Suomi. Karttaan oli merkitty ylä- ja alaosan lämpötilat sekä aurinkomerkki ja sademerkki. Nyt Pekka Poudan kartoilla tapahtuu enemmän kuin Suomi-Ruotsi -maaottelussa, on värikästä lämpöaaltoa, tuulia ja maanpinnan muotoja näkyvissä. Minkä tähden minun pitää tietää Koillis-Aasian ja Sysi-Siperian maiden suihkuvirtaukset.
Oma suihku on heikentynyt. Kaikesta tiedetään nykyisin liikaa.
Nyt meteorolookit ja iltapäivälehdet juhlistavat hellejaksoja, vaikka niihin kuolevat sadot ja eläkeläiset. Lämmintä ja valoisaa pitäisi olla, vaikka asutaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä eikä Joonianmeren rannalla. Nykyihminen väittää, että aurinkoa otetaan, vaikka aurinko ihmisen ottaa. Iho palaa, kausisyöpä tulee.
Vaadin vuodenajat takaisin. Lokakuussa ladulle ja huhtikuussa pilkille. Kesällä pilvipouta ja Suomen ennätyksiä Kalevan kisoissa. Talvella miinus kymmenen ja mäkihyppymenestystä Holmenkollenilta.
Ennen kaikki oli paremmin."
Kirjoittaja on iäkäs mies, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin. Ajatuksiaan hän tahtoo jakaa, jotta saa ne ulos mielestään ja verenpaineen pysymään alhaalla.
Keskustele aiheesta #mielensäpahoittaja #ennenkaikkioliparemmin
Mielensäpahoittaja – Ennen kaikki oli paremmin MTV3-kanavalla tiistaisin klo 20.
Uusimmat
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
Lataa lisää