Mielensäpahoittajan blogitekstejä julkaistaan samassa rytmissä sarjan kanssa.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun viina on lähempänä kuin posti.
Ennen pullon sai tiskin takaa tai Ponu-Manulta. Työmiehellä meni lauantaina pullo ja itsekunnioitus, jonka hän lapioi seuraavan viikon aikana takaisin. Entisistä pientilallisista tuli kaupungeissa suurjuoppoja.
Nyt kioskeissa myydään halpaa ja sokeroitua alkkohoolia aamusta iltaan. Viinakortti pitäisi olla, mutta lättähatuilla on rajaton luottokortti.
Miniä puhuu eurooppalaisista juomatavoista. Eli: jokaisella ihmisellä on lupa lipittää prosenttijuomia päivittäin. Italiassa penikat asuvat kotona kolmekymmentävuotiaaksi, syövät äitin spakuttia, heiluttavat käsiään ja lipittävät viiniä. Englantilaisten aamiainen on kinitonikki, saksalaisten iso kannu pilsneriä. Ranskalainen on absintin orja.
Kyllä pärjätään omilla tavoilla.
Suomalaisesta tulee humalassa surullinen. Ruotsalaisesta iloinen. Tunteet piilotetaan syvälle peruskallioon ja kun ne lähtevät liikkeelle, kivimurska lentää. Mukana myös nyrkki, puukko ja poliisi. Varmasti on samanlaisia ryhmiä muuallakin, epäilen intiaaneja ja venäläisiä.
Kahvittelu on keksitty peittämään kiusalliset hiljaisuudet. Kun tarpeeksi monta vuotta istuu sopivan emännän kanssa hiljaa kahvipöydässä, niin pääsee naimisiin ja saa perheen ja tarkoituksen. Tulee halvemmaksi kuin keskikalja ja ruokkomaksut.
Ennen kaikki oli paremmin."
Kirjoittaja on iäkäs mies, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin. Ajatuksiaan hän tahtoo jakaa, jotta saa ne ulos mielestään ja verenpaineen pysymään alhaalla.
Keskustele aiheesta #mielensäpahoittaja #ennenkaikkioliparemmin
Mielensäpahoittaja – Ennen kaikki oli paremmin MTV3-kanavalla tiistaisin 8.1. klo 20 alkaen.
Uusimmat
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
Lataa lisää