Mielensäpahoittajan blogitekstejä julkaistaan samassa rytmissä sarjan kanssa.
"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tupakkiaskin kanteen raapustettiin pohjapiirroksia. Minunkin oli aloitettava tupruttelu, että oli mihin piirtää.
Talooni tarvittavat naulat haalin sortuneiden torppien seinistä, Ketku-Iivarilta ja vanhan vintin lattialta. Puut olin kaatanut isäni kanssa aiemmin. En säästänyt pohjalaatan ja perunakellarin sementissä. Siksi talo seisoo tänäkin päivänä suorassa. Kun talo valmistui, se näytti samalta kuin kaikkien muidenkin talot. Ero syntyi siitä että se oli meidän eikä kenenkään muun talo.
Nykyään suunnitellaan enemmän kuin tehdään. Istutaan pihatuolissa, hörpitään pilsneriä ja huokaillaan, että pitäisi ne ikkunanpuitteet maalata, lämmitysjärjestelmä vaihtaa ja hormi nuohota.
Tekijämiehet ja –naiset ovat erikseen. He eivät höpise ja unelmoi, vaan tarttuvat vasaraan, santapaperiin ja avaavat oluttölkin sijasta maalitölkin.
Koulurakennukset on tehty 1960-luvulta lähtien homeesta eikä hirrestä. Kaikki tulevat kaupunkeihin päällekkäistaloihin mutta kukaan ei tunne naapuriaan. Jos talosta menee jotain rikki, ei riitä kirves ja vasara. Pitää olla tietokone ja aspestipuku.
Ennen kaikki oli paremmin."
Kirjoittaja on iäkäs mies, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin. Ajatuksiaan hän tahtoo jakaa, jotta saa ne ulos mielestään ja verenpaineen pysymään alhaalla.
Keskustele aiheesta #mielensäpahoittaja #ennenkaikkioliparemmin
Mielensäpahoittaja – Ennen kaikki oli paremmin MTV3-kanavalla tiistaisin klo 20.
Uusimmat
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
Lataa lisää