Mielenterveyden häiriöt nousseet yleisimmäksi syyksi saada sairauspäivärahaa – Yli 74 000 työikäistä sai Kelalta viime vuonna sairauspäivärahaa tällä perusteella

3:05img
Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck kertoi MTV Uutisten haastattelussa helmikuussa, että ihmiset eivät saa apua riittävän varhain.
Julkaistu 19.06.2019 19:26

MTV UUTISET – STT

Mielenterveyden häiriöt ovat nyt yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle, kertoo Kela. Viime vuonna sairauspäivärahaa maksettiin tästä syystä yhteensä 4,6 miljoonalta päivältä. Määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna puolella miljoonalla päivällä.

Kaikkiaan hieman yli 74 000 työikäistä sai Kelalta sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriöiden perusteella.

Vuodesta 2016 mielenterveyden häiriön perusteella päivärahaa saaneiden määrä on kasvanut yli neljänneksen.

– Työelämän muutokset ja vaatimusten lisääntyminen sekä yhteiskunnan rakennemuutokset saattavat heijastua työssä jaksamiseen, Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren arvioi tiedotteessa.

Vielä vuonna 2017 yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle oli tuki- ja liikuntaelinten sairaudet.

Tuoreimmat aiheesta

Mielenterveys