Tuomittu 27-vuotias oli alentuneesti syyntakeinen. Mies myönsi oikeudessa teon sekä syyllistyneensä tappoon.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut 27-vuotiaan miehen vankeuteen äitinsä taposta. Tuomion mukaan mies kuristi äitinsä kuoliaaksi viime vuoden huhtikuussa Imatralla.
Mies oli mielentilatutkimuksen mukaan alentuneesti syyntakeinen. Oikeuden mukaan hänen kykynsä ymmärtää tekonsa tosiasiallista luonnetta ja säädellä käyttäytymistään oli tekohetkellä merkittävästi alentunut mielenterveyden häiriön vuoksi. Mies ei oikeuden mukaan kuitenkaan ole tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon tarpeessa.
Mies myönsi oikeudessa teon ja syyllistyneensä tappoon. Oikeuden mukaan väkivallanteolle ei ilmennyt selvää motiivia eikä siihen liittynyt harkintaa tai suunnitelmallisuutta.
– Kysymyksessä vaikuttaa olleen vastaajan hermostuminen, minkä seurauksena hän on pikaistuksissaan käynyt äitinsä kimppuun ja kuristanut tätä kaulasta voimakkaasti aiheuttaen tämän kuoleman.
Yli kahdeksan vuotta vankeutta
Mies oli käyttänyt aiemminkin väkivaltaa äitiään kohtaan, mikä oikeuden mukaan lisää teon moitittavuutta.
– Vastaaja on jo ennen nyt puheena olevaa tekoa käyttäytynyt äitiään kohtaan toistuvasti väkivaltaisesti. Tämä uhrin kuolemaan johtanut teko ei siten ole ollut satunnainen yksittäistapaus vaan pikemminkin jatkumoa aiemmille väkivallanteoille. Väkivallan käyttö on jo aiemmin ollut verraten voimakasta, tuomiossa sanotaan.
Mies tuomittiin kahdeksan vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen. Alentunut syyntakeisuus vaikutti rangaistukseen lieventävästi, mutta miehen aiemmat tuomiot taas kovensivat rangaistusta.
Etelä-Karjalan käräjäoikeus antoi tuomionsa tiistaina. STT ei julkaise alentuneesti syyntakeisena tuomitun nimeä.
Uusimmat
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
Lataa lisää