Puolisonsa hirrenpalalla ja kuristamalla tappanut mies tuomittiin keskiviikkona Oulun käräjäoikeudessa lähes 11 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Oikeuden mukaan mies hakkasi puolisoaan kahden kilon painoisella hirrellä, minkä jälkeen kuristi tätä vielä eri välineillä.
Mies myönsi teon ja syytteen taposta. Hän kuitenkin kiisti tappaneensa naisen tahallaan. Oikeus katsoi toisin ja totesi, että väkivallan tarkoitus oli tappaa uhri.
Henkirikos tapahtui uudenvuoden aatonaattona vuonna 2019 Pyhäjärvellä.
Mies vetosi päihteiden käyttöön ja "tilan loppumiseen"
Miehelle tehtiin mielentilatutkimus. Sen mukaan hän oli teon tehdessään syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa seuraukset.
Mies katsoi, että hänen rangaistuksessaan tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että henkirikosta oli edeltänyt useita päiviä kestänyt päihteiden käyttö ja että pari oli riidellyt.
Miehen mukaan hän teki henkirikoksen, koska koki "tilan loppuneen".
Käräjäoikeus toteaa, että päihtymys ei ole rangaistuksen lieventämisperuste.
– Teossa ei ole kysymys päihtymyksen aikana tapahtuneesta yksittäisestä lyönnistä. Onhan (syytetty) lyönyt useasti varsin painavalla esineellä, eli 2,2 kilogrammaisella hirrenpalalla. Useat lyönnit ja vielä hengissä olleen (uhrin) kuristaminen ilmentävät varsin sitkeää surmaamispyrkimystä, tuomiossa sanotaan.
Oikeus: Selvästi törkeämpi kuin useimmat tapot
Oikeuden mukaan henkirikos oli selvästi törkeämpi kuin useimmat niistä teoista, joita tuomitaan tappona.
Teon törkeys edellyttää oikeuden mukaan tavanomaista ankarampaa rangaistusta siitä huolimatta, että mies soitti itse hätäkeskukseen ja myötävaikutti rikoksensa selvittämiseen.
Mika Arto Petteri Kuusela, 50, tuomittiin kymmenen vuoden ja 11 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja määrättiin maksamaan naisen omaisille yhteensä 32 000 euroa kärsimyksestä.
Omaiset sanoivat korvaushakemuksessaan, että mies oli väkivaltainen naista kohtaan koko parin suhteen ajan ja oli useasti uhannut tappaa tämän.