Kostamaan mennyt mies puukotti toisen – tuomiota lievennettiin uhrin toimien vuoksi

AOP Väkivalta pahoinpitely puukko veitsi tappo vankila 1.03810682
All Over Press
Julkaistu 03.03.2023 10:37

MTV UUTISET – STT

Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuosien vankeuteen 44-vuotiaan miehen, joka puukotti toisen miehen kuoliaaksi kerrostalon parkkipaikalla Oulussa Tuirassa viime vuoden lokakuussa.

Oikeuden mukaan syytetty otti asunnoltaan keittiöveitsen, käveli parkkipaikalle, veti uhrin ulos autosta ja löi tätä veitsellä kahdeksan tai yhdeksän kertaa.

Syytetty kiisti syytteen taposta ja vetosi hätävarjeluun. Ennen puukotusta miehet olivat tapelleet, ja uhri oli kohdistanut syytettyyn väkivaltaa. Syytetyn mukaan hän oli puolustautunut uhrin häneen kohdistamalta väkivallalta ja oli sattumaa, että "veitsen sohaisu" osui niin, että se aiheutti suuren verenvuodon.

– Iskukohta ja tilanteen kaoottisuus huomioiden (uhrin) kuolema on ollut varsin epätodennäköinen seuraus, syytetty sanoi.

Oikeus kuitenkin katsoi, ettei kyse ollut hätävarjelutilanteesta. Sen mukaan puukotuksen motiivi oli todennäköisesti kosto.

– (Syytetyn) on katsottava, tultuaan itse aiemmin pahoinpidellyksi, lähteneen kostamaan ulos, parkkipaikalle saakka hänelle tehtyä menettelyä. Päätellen lyöntien määrästä ja niiden voimasta on katsottu, että (hänen) on täytynyt olla varsin aggressiivisessa tilassa.

Lue myös: Miestä puukotettiin parkkipaikalla Oulussa – yksi vangittu taposta epäiltynä

Auttoi uhria muiden kanssa

Puukotuksen jälkeen syytetty auttoi uhria muiden ihmisten kanssa, mikä oikeuden mukaan viittasi siihen, ettei hän tarkoittanut tappaa uhria.

– Asetelma on muuttunut siten, että uhria on yhteistuumin pyritty auttamaan siirtämällä hänet ajoneuvon takapenkille ja pyrkimällä saattamaan tämä sairaalahoitoon todetuin tavoin. Näitä seikkoja arvioitaessa käräjäoikeus on katsonut, ettei (syytetyn) suoranainen tarkoitus ole ollut tappaa (uhria).

Mies oli ennen tekoa tullut pahoinpidellyksi nyrkkiraudalla kotipihallaan. Oikeus katsoi, että uhri oli näin itse myötävaikuttanut tapahtumiin, minkä vuoksi taposta annettavaa rangaistusta alennettiin.

Oikeuden mukaan miehen olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää uhrin varsin todennäköisesti kuolevan puukotukseen. Näin käräjäoikeus päätyi tuomitsemaan Grigorii Rustamovin, 44, taposta kahdeksan vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen. Tapon lisäksi hänen syykseen luettiin laiton uhkaus.

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset