Rikokset tapahtuivat vuosina 2006-2020. Oikeuden mukaan miehen toiminta oli häikäilemätöntä ja hän aiheutti uhreille henkistä kärsimystä.
Lukuisilta naisilta rahaa huijannut 63-vuotias mies tuomittiin torstaina yli kuuden vuoden vankeuteen yhteensä 20 syytekohdasta. Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi vuosina 2006–2020 yhteensä neljään petokseen ja kuuteentoista törkeään petokseen.
Tuomion mukaan miehen onnistui huijata naisilta yli miljoona euroa. Hän käytti rahat uhkapeleihin.
Oikeuden mukaan mies tutustui uhreihinsa vuosien varrella, ja nämä luulivat miehen olleen kiinnostunut heistä romanttisessa mielessä. Miehen suhde asianomistajiin oli valtaosassa tapauksia romanttinen ja intiimi ensi tapaamisesta lähtien, tuomiossa sanotaan.
Pian tutustumisen jälkeen mies ryhtyi pyytämään naisilta rahaa pitkävetopelaamiseen. Oikeuden mukaan mies erehdytti uhreja uhkapelin voittomahdollisuuksista.
– Rahavarat on luovutettu joko lainaksi tai siihen tarkoitukseen, että (syytetty) pelaa luovutetuilla rahoilla Veikkauksen pitkävetoa siten, että (hän) luovuttaa asianomistajille pelaamalla saadut voittovarat, tuomiossa sanotaan.
Mies kiisti oikeudessa syytteet ja sen, että olisi erehdyttänyt naisia.
Lue myös: Ville lankesi Torissa nettihuijarin ilmoitukseen, menetti liki 6000 euroa – poliisi: "Tekijät eivät edes yritä peittää jälkiään"
Vakavin huijaus kesti 15 vuotta
Monen uhrin kohdalla huijaus jatkui vuosien ajan. Vakavimpana tapauksena oikeus piti yhteen naiseen noin 15 vuoden ajan kestänyt huijausta. Tänä aikana mies sai oikeuden mukaan huijattua naiselta yhteensä 347 000 euroa.
Oikeuden mukaan miehen toiminta oli häikäilemätöntä ja hän aiheutti naisille taloudellisen vahingon lisäksi henkistä kärsimystä.
– Asianomistajat ovat joutuneet pettymään ymmärrettyään, että (syytetyn) menettelyssä on ollut kysymys heiltä erehdyttämällä hankittujen varojen saamisesta eikä tutustumisesta parisuhdemielessä, tuomiossa sanotaan.
Oikeuden mukaan miehellä ei ollut tarkoitusta tai kykyäkään maksaa naisille heiltä saamiaan tai lainaamiaan rahoja takaisin. Oikeuden mukaan miehen taloudellinen tilanne oli heikko ja hän oli velkaantunut.
Kuusi vuotta ja neljä kuukautta vankeutta
Käräjäoikeus tuomitsi Kari Juha Kalevi Puikon, 63, kuuden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hänet määrättiin maksamaan uhreilleen korvauksia yhteensä yli miljoona euroa. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle yli 40 000 euroa rikoksella saatua hyötyä.
Puolustus vaati, että rangaistusta lievennetään asian saaman julkisuuden takia. Käräjäoikeus katsoi, että kyse on ollut poikkeuksellisen laajasta sekä lukuisia uhreja käsittäneestä rikosepäilystä, mistä syystä julkisuutta ei voida pitää ennakoimattomana. Näin se päätti olla lieventämättä rangaistusta.