Mies lähetti 12-vuotiaalle pojalle asiattomia viestejä – uhrin äiti kiristi huiman summan rahaa

Nainen tuomittiin lapselleen asiattomia viestejä lähettäneen miehen kiristyksestä.

Kiristys tapahtui Lohjalla marras–joulukuussa 2020. 

Mies oli ollut yhteydessä 12-vuotiaaseen poikaan asiattomin viestein, mikä oli tullut lapsen äidin tietoon. 

Äiti oli järkyttynyt asiasta. Kertomansa mukaan hän oli tunnekuohussa uhannut julkaista asian sosiaalisessa mediassa ja hän oli myös uhannut olla yhteydessä poliisiin. Hän sanoo luopuneensa tästä, kun mies oli luvannut oma-aloitteisesti maksaa hänelle rahaa.

Syyttäjä: Nainen kiristi jo aiemmin rikoksesta tuomittua miestä

Syyttäjä oli naisen kanssa eri mieltä. Syyttäjän mielestä nainen oli kiristänyt miestä maksamaan rahat julkisuudella ja viranomaisilla uhaten. 

Syyttäjän mukaan lapsen äiti oli lähettänyt miehelle useita satoja viestejä sekä uhannut julkaista tämän kuvan ja arkaluonteisia viestejä julkisessa Facebook-ryhmässä, jos mies ei maksaisi sovittuja rahoja.

Mies siirsi naiselle lopulta runsaat 14 300 euroa. Rahoista puolet meni miehen lähestymälle pojalle. 

Kiristetyksi tullut mies oli ollut vaatimusten vuoksi maksuvaikeuksissa, mutta maksanut vaaditut summat sovitusti. Rahojen maksaminen oli sinänsä tuttua, koska mies oli aiemmin tuomittu maksamaan vahingonkorvausta pojalle toiseen rikokseen liittyen.

Naiselle ehdotonta vankeutta ja lasku

Oikeus katsoi, että nainen oli lähettänyt miehelle toistuvia maksuvaatimuksia ja viestejä oli lähetetty lukuisia, vaikka valokuvan julkaisemisella ei ensimmäisten viestien jälkeen uhattukaan. Viesteissä oli myös vedottu valheellisiin sairaanhoito- ja lääkekustannuksiin. Oikeus katsoi naisen syyllistyneen törkeään kiristykseen.

Vuonna 1975 syntynyt nainen tuomittiin aiempien rikostensa vuoksi 4 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tuomiota alensi se, että asian olisi voinut käsitellä yhdessä naisen erään aiemman rikosasian yhteydessä.

Nainen määrättiin käräjillä palauttamaan miehelle kiristetyt rahat ja maksamaan tälle 1 000 euron kärsimyskorvaukset.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat