Mies puukotti poliisia keskellä Pariisia – poliisi ampui epäillyn

Poliisin mukaan tässä vaiheessa ei ole tiedossa, että tapauksella olisi ollut terroristista motiivia tai yhteyttä ensi viikolla alkaviin Pariisin olympialaisiin.

Ranskassa poliisi on ampunut kuoliaaksi miehen, jonka epäillään haavoittaneen poliisia veitsellä maan pääkaupungissa Pariisissa, kertovat viranomaiset.

Pariisin poliisin johtajan Laurent Nuñezin mukaan hyökkäyksen kohteeksi joutunut poliisi haavoittui vakavasti, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. Poliisin kerrotaan haavoittuneen kaulaan.

Nuñezin mukaan muotitalo Louis Vuittonin liikkeen henkilökunta oli tehnyt ilmoituksen veitsellä aseistautuneesta miehestä ja pyytänyt poliisia puuttumaan tilanteeseen. Nuñezin mukaan mies oli vastustanut virkavaltaa ja yrittänyt paeta. Kun poliisit olivat yhyttäneet hänet, mies oli käynyt poliisien kimppuun ja haavoittanut yhtä veitsellä.

Poliisin mukaan tässä vaiheessa ei ole tiedossa, että tapauksella olisi ollut terroristista motiivia tai yhteyttä ensi viikolla alkaviin Pariisin olympialaisiin.

Poliisilähteet kertoivat aiemmin uutistoimisto AFP:lle, että poliisi oli ampunut miestä sen jälkeen, kun tämä oli haavoittanut poliisia Pariisin Champs-Élysées,-kadulla torstai-iltana.

Lähde syyttäjänviraston sisältä kertoi myöhemmin uutistoimisto AFP:lle, että epäilty veitsimies oli kuollut ja poliisiin kohdistuneesta hyökkäyksestä oli aloitettu rikostutkinta.

AFP:n poliisilähteen mukaan epäilty hyökkääjä olisi ollut Senegalin kansalainen ja entuudestaan tuttu poliisille.

Ranska korkeassa valmiustilassa

Ranska on ollut korkeassa valmiustilassa olympialaisten alla. Maassa on tehty viime vuosina useita terrori-iskuja. Olympialaisten aikana 35  000 poliisin ja 18  000 sotilaan on määrä huolehtia kisojen turvallisuudesta.

Torstaina turvallisuushenkilöstö sulki ajoneuvoilta kuuden kilometrin mittaisen pätkän keskellä Pariisia olympialaisten avajaisseremoniallisuuksien edellä.

Yli 300  000 katsojan odotetaan saapuvan seuraamaan avajaisseremoniaa Seine-joen rannoille. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kesäolympialaisten avajaisseremonia järjestetään pääasiallisen olympiastadionin ulkopuolella.

Vaikka terrorismin uhka on lisääntynyt jälleen kaikkialla Ranskassa, kansallinen terrorismin vastainen syyttäjä Olivier Christen sanoi tiistaina, että Pariisin olympialaiset ja paralympialaiset eivät ole kansainvälisten terroristijärjestöjen erityisenä kohteena. Sisäministeri Gérald Darmanin puolestaan sanoi keskiviikkona, ettei olympialaisiin kohdistu tässä vaiheessa uskottavaa uhkaa.

Poliisien ja veitsimiehen välisen torstaisen yhteenoton lisäksi Pariisissa on ollut avajaisten alla parikin henkilövahinkoihin johtanutta tapausta, jotka ovat päätyneet otsikoihin myös Ranskan ulkopuolella.

Keskiviikkoiltana autoilija ajoi Pariisissa päin kahvilan terassia. Yksi ihminen sai surmansa törmäyksessä ja useita loukkaantui. Syyttäjien mukaan ajoneuvon kuljettaja on toimitettu psykiatriseen hoitoon.

Maanantaina puolestaan 40-vuotias mies puukotti sotilasta Pariisin pohjoisosassa sijaitsevalla rautatieasemalla. Viranomaisten mukaan sotilaan saamat vammat eivät olleet hengenvaarallisia.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat