Mies raiskasi thaihierojan – kuvasi tekoa puhelimellaan

Aiemmin vuosien huumetuomion saanut mies tuomittiin thaihieromossa tehdystä raiskauksesta.

Raiskaus tapahtui viime syyskuussa Turussa. Thaihierontaa myynyt nainen oli saanut maksun puolen tunnin hieronnasta. Kesken hieronnan mies oli naisen mukaan kuitenkin kääntynyt selälleen, noussut istumaan ja ottanut naista kurkusta kiinni kysyen kondomia. 

Uhria suurikokoisempi mies oli naista hiuksista ja kädestä pitämällä taluttanut tämän kaapille, josta kondomeita löytyi. Tämän jälkeen hän oli vaatinut naista hierontahuoneessa laittamaan hänelle kondomin ja antamaan suuseksiä. Sen jälkeen hän kaatoi naisen patjalle ja oli väkisin yhdynnässä tämän kanssa eri asennoissa.

Videoi raiskausta puhelimella

Mies kuristi tai puristi uhria kaulan alueelta useita kertoja ja kuvasi raiskausta matkapuhelimellaan uhrin kieltämisestä huolimatta. Oikeus piti tekoa tämän takia nöyryyttävänä.

Teko keskeytyi vasta, kun uhri väitti miehelle, että hänen kaverinsa on saapumassa paikalle omin avaimin.

Mies kiisti syytteet ja kertoi, että hän oli sopinut uhrin kanssa maksullisesta seksistä. Nainen kertoi, että ei myy seksipalveluita, vaikka mainostaakin hierontaa sivustolla, jonka nimi viittaa seksiin.

Ei pystynyt palaamaan töihin

Naisen kertomusta tukivat tämän tapahtuneen jälkeen käymä puhelu hätäkeskukseen sekä tämän kertomat seikat lääkärille ja puolisolleen. Myös naisen vammat ja lääkärinlausunnot erittäin traumaattisesta tapahtumasta sopivat tämän kertomaan.

Oikeus päätyi pitämään tekoa törkeänä raiskauksena.

Vuonna 1998 syntynyt mies tuomittiin 1 vuoden 4 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä raiskauksesta. Tuomiota alensivat miehen aiemmat vankeustuomiot, josta huomattavimpana tämän lähes viiden vuoden ehdoton vankeusrangaistus törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Hänet määrättiin myös maksamaan uhrille 5000 euroa kärsimyskorvauksia, 1000 euroa tilapäisestä fyysisetä haitasta ja 5000 tilapäisestä psyykkisestä haitasta. Uhri ei teon jälkeen pystynyt palaamaan työhönsä ja hänellä diagnosoitiin traumaperäinen stressihäiriö.

Miestä syytettiin myös toisesta jyväskyläläisessä thaihieromossa tapahtuneesta törkeästä raiskauksesta, mutta tämän osalta syytteet hylättiin näytön puutteessa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat