Oikeusasiamies piti järjestyksenvalvojien toimintaa kuitenkin myös ymmärrettävänä.
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen arvostelee toimintaa risteilylaivalla säilöönotettujen riisuttamista koskevassa asiassa.
Tallink Siljan M/S Baltic Princess -risteilijän säilytystiloihin tehtiin vuonna 2022 tarkastus oikeusasiamiehen määräyksestä. Tarkastuksella havaittiin, että kahdessa tapauksessa miespuoliset järjestyksenvalvojat olivat riisuttaneet säilöönotetut naiset alasti. Riisuttaminen oli johtunut naisten itsetuhoisesta käytöksestä, johon he olivat käyttäneet vaatteitaan.
Oikeusasiamies otti naisten kohtelun tutkittavakseen omasta aloitteestaan. Ratkaisussaan hän toteaa, ettei menettely kaikilta osin toteuttanut säilöönotettujen oikeutta ihmisarvoiseen kohteluun. Naiset riisutettiin säilytystilassa ilman että heille tarjottiin tilanteeseen soveltuvaa vaatetusta, ja ainakin toinen naisista joutui olemaan hetken täysin alasti ja ilman peittoa.
– Lisäksi miespuoliset järjestyksenvalvojat olivat riisuttaneet naiset, vaikka sisäministeriön asetus edellyttää, että turvallisuustarkastuksen suorittavan järjestyksenvalvojan tulee olla samaa sukupuolta tarkastettavan kanssa, jos tarkastuksen kohteena olevalta joudutaan tarkastuksen suorittamiseksi riisumaan muuta vaatetusta kuin päällysvaatteita, oikeusasiamies toteaa.
Lue myös: Itämerellä seilaavan autolautan putkatila on niin kehno, ettei sieltä voi edes hälyttää apua – ongelmia ja puutteita ehkä muillakin aluksilla, arvioi oikeusasiamies
Laivayhtiön vastuu
Oikeusasiamies piti kuitenkin järjestyksenvalvojien toimintaa ymmärrettävänä siltä kannalta, että nämä toimivat vaikeissa ja pitkälti rikoslain tarkoittaman pakkotilan tyyppisissä tilanteissa.
– Laivalla ei ole ollut naispuolisia järjestyksenvalvojia, ja aluksen puutteellinen varustelu tällaisiin tilanteisiin on asettanut omat rajoituksensa käytettävissä oleville menettelytavoille.
Oikeusasiamiehen mukaan on viime kädessä laivayhtiön vastuulla huolehtia, että erilaisiin poikkeus- ja vaaratilanteisiin on varauduttu mahdollisimman hyvin. Yhtiön vastuulla on myös se, ettei käytettävissä ollut naispuolisia järjestyksenvalvojia.
Oikeusasiamies pyysi Tallink Siljaa saattamaan päätöksensä yhtiön kaikkien järjestyksenvalvojien tietoon sekä ilmoittamaan tammikuun loppuun mennessä, mihin toimiin se on ryhtynyt päätöksen johdosta.