Miesjoukko yritti kaupata Pyhän Laurin kappelin julkisivun kupareita romumetallifirmalle – yhdelle vankeutta

LK Itä-Uudenmaan käräjäoikeus
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi jutussa tuomion perjantaina.Lehtikuva
Julkaistu 13.09.2022 13:27

MTV UUTISET – STT

Yksi mies sai tuomion Pyhän Laurin kappelin kupariverkkojen varastamisesta Vantaalla. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan yli 330 000 euron vahingonkorvaukset seurakuntayhtymälle.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut miehen yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen kupariverkkojen varastamisesta Pyhän Laurin kappelin julkisivuilta viime toukokuussa Vantaalla.

Kupariverkot olivat kappelin ikkunoita suojaavia, arkkitehtonisia elementtejä. Verkot saatiin takaisin pian varkauden jälkeen. Painavat kupariverkot oli kuitenkin leikattu irti niin, ettei niitä seurakuntayhtymän mukaan saatu asennettua takaisin entisennäköisinä.

Tämän vuoksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi miehen korvaamaan seurakuntayhtymälle verkkojen uusimisesta ja asentamisesta yli 337 000 euroa. Kupariverkot olivat syytteen mukaan arvoltaan yhteensä noin 220 000 euroa.

Vantaan seurakuntayhtymä kertoi tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa, että kupariverkkoa varastettiin kappelin julkisivusta yhteensä lähes tuhat kiloa.

Oikeus: Kolme epäiltyä poistui maasta

Käräjäoikeudessa käsiteltyjen syytteiden mukaan neljä ihmistä osallistui kupariverkkojen anastamiseen. Syytteiden perusteella epäillyt yrittivät myydä kupariverkkoja metalliromuyritykselle.

Yritys kuitenkin alkoi epäillä kuparin alkuperää ja ilmoitti epäilyistään poliisille. Tällöin epäillyt pakenivat paikalta, kertoi romumetalliyrittäjä oikeudessa.

Miehistä kolme pääsi toukokuun lopussa poistumaan Suomesta Tallinnaan. Myös poliisin tutkinnanjohtaja arvioi toukokuussa STT:lle, että taustalla on useamman miehen joukko jo pelkästään siksi, että kupariverkkojen kantaminen yksin on vaikeaa.

Mies kiisti syyllisyytensä

Kiinni jäänyt mies kiisti oikeudessa syyllistyneensä törkeään varkauteen. Mies tunnusti kuljettaneensa kupariverkkoja autossa, mutta hän kertoi tehneensä sen kolmen hänelle ennestään tuntemattoman miehen pyynnöstä. Syytetty kertoi, että miehet olivat luvanneet hänelle palkkion.

Oikeus ei kuitenkaan pitänyt miehen väitettä uskottavana. Käräjäoikeuden mukaan hänen syyllisyytensä puolesta puhui muun muassa se, että hän oli saapunut Suomeen kolmen muun miehen kanssa samalla lennolla ja hänen liikkeensä menivät näytön perusteella osin yksiin muiden epäiltyjen kanssa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Sasha Ognyanovin, 35, törkeästä varkaudesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Käräjäoikeus antoi tuomionsa perjantaina.

Lue myös: Rosvokolmikko saatiin kiinni nohevan 12-vuotiaan ansiosta – kymmenien kilojen saalis takaisin omistajalleen

Tuoreimmat aiheesta

Tuomiot