Elokapinan mukaan rahoitusta ei käytetä laittomiin tarkoituksiin.
Koneen Säätiö on myöntänyt ensi kertaa rahoitusta metsien kestävän kehityksen hyväksi. Yksi rahansaajista on Elokapina-ympäristöliike.
200 000 euroa saanut hanke on nimeltään Metsän vuoro – Elokapinan väliintulo keskusteluun ja siinä toteutetaan metsäaiheinen kampanja. Koneen Säätiön mukaan kampanja pitää sisällään muun muassa taideperformansseja, mielenosoituksia ja keskustelutilaisuuksia.
– Elokapina jatkaa samoilla metodeilla kuin ennen toimimista, mutta rahoitusta ei käytetä laittomiin tarkoituksiin, kertoo Elokapinan projektivastaava Amos Wallgren MTV Uutisille.
"Jotain käänteentekevää"
Huomenta Suomessa vieraana ollut Elokapinan Eeva Rajakangas kertoo, että summa tuntui luottamuksenosoitukselta.
– Sitten taas jos miettii, millaisia rahoja liikkuu tuolla suurilla öljy-yhtiöillä ja muilla, niin eihän se nyt sinänsä ole suuri summa. Mutta todella hyvä alku, kyllä musta tuntuu, että tänä syksynä tapahtuu jotain käänteentekevää.
Ympäristöliikkeen toiminta perustuu kansalaistottelemattomuuteen. Elokapina on tullut tunnetuksi erityisesti liikenteen sulkevista mielenosoituksistaan.
Kuinka varmistetaan, että liikkeen saama rahoitus ei mene laittomaan toimintaan?
– Varmaan 95 prosenttia toiminnastamme on sellaista, jossa emme ole tekemisissä poliisin kanssa. Se on eri asia, mitä mediassa näkyy, Rajakangas huomauttaa.
Rajakankaan mukaan on tärkeä muistaa, kuinka työlästä kampanjan järjestäminen on. Kulueriä ovat muun muassa markkinointimateriaalit ja tekniikka kuten äänitoisto.
0:55
Lue myös: Koneen Säätiön toimitusjohtaja perustelee kritisoitua Elokapina-päätöstä
Maksetaanko rahoituksesta aktivistien palkka?
Elokapinan Topi-Matti Heikolan mukaan kyse on myös ajan vapauttamisesta aktivismille.
– Kyllähän se mahdollistaa paljon, jos pystyy vähentää esimerkiksi työntekoa ja keskittyä aktivismiin.
Maksetaanko rahoituksesta aktivistien palkka?
– Enemminkin kyse on siitä, että kun Elokapinassa on paljon tyyppejä, joilla on perhe ja työ. Ja jos haluaa elää arvojensa mukaisesti, tähän kaikkeen tulisi mahduttaa tämmöinen välttämätön työ, muotoilee Rajakangas.
Rajakankaan mukaan tällainen aktivismityö voi olla esimerkiksi Elokapinan medianostojen tarkastamista. Rahan saaminen on myös tarveperustaista.
– Hankesuunnitelmassa tämä on tarkasti määritelty.
Lue myös: Uutissuomalainen: Poliisin pippurisumutus Elokapina-mielenosoituksessa etenee hovioikeuden arvioitavaksi
Näin Koneen Säätiö perustelee
Yhteensä säätiö jakoi 2,8 miljoonaa euroa 20:lle taholle. Säätiö perustelee päätöstään sillä, että keskustelu metsien tilasta kaipaa moniäänisyyttä.
– Tässäkin kyseisessä hankkeessa, josta media on nyt yksipuolisen kiinnostunut, niin aktivismi on tietenkin siellä mukana, mutta siellä on myös taideperformansseja ja se on hyvin tutkimusperustainen hanke ja tämä teki säätiön hallitukseen hyvän vaikutuksen, kertoo Koneen Säätiön toimitusjohtaja Ulla Tuomarla.
Julkisuudessa rahoituspäätöstä on kritisoitu ja kiitelty rohkeaksi vedoksi. Tuomarilan mukaan yksi Koneen Säätiön arvoista on rohkeus.
– Koneen säätiön missio on maailman parantaminen ja tukemalla vapaata tutkimusta ja vapaata taiteen tekemistä me voidaan parantaa maailmaa. Meidän tavoite on saada suomalaisessa yhteiskunnassa mahdollisimman moniäänisesti kuuluviin metsään liittyvää keskustelua, toteaa Tuomarla.
Korjattu Ulla Tuomarlan sukunimeä 31.8. klo 10.16.
Elokapinan mukaan kestävä yhteiskunta kaipaa degrowthia eli talouskasvun vastakohtaa. Koneen Säätiön takana on alun perin yli kymmenen miljardin pörssiyhtiö. Miten aktivistit vastaavat tähän ristiriitaan? Katso artikkelin yläpuolella videolta!