Mihin uudessa Toyota Suprassa kiinnitetään rekisterikilpi? "Hyvä kysymys – ei ole ehditty pohtia" – tässä kolme vaihtoehtoa

0:47img
Tältä näyttää uudelleensyntynyt Toyota Supra.
Julkaistu 17.03.2019 09:59

Ville Järveläinen

Moni urheiluauton tai muuten vain tavallista tyylikkäämmän ajoneuvon omistaja haaveilee asuvansa sellaisessa maailmankolkassa, jossa auton keulaan ei ole pakko kiinnittää rekisterikilpeä. 

Me kuitenkin olemme Suomessa, ja ainakin vielä tällä hetkellä autosta on löydyttävä rekisterikilpi myös edestä.

Tämä on aiheuttanut pohdintaa esimerkiksi Suomen Toyota-maahantuojalla, mutta myös muuallakin maailmassa.

Uudessa Suprassa ei nimittäin ole äkkiseltään katsottuna järkevää paikkaa rekisterikilven sijoittamiselle ilman, että se pilaisi koko keulan muotoilun.

Kysyimme Toyotan maahantuojalta, mihin keulan rekisterikilpi on tarkoitus sijoittaa.

– Hyvä kysymys. Joissain lehdistökuvissa teline on hahmoteltu geometrisesti keskelle keulaa, missä normaali EU-kilven vaatima tila edellyttää telinettä, joka väistämättä peittää keulan muotoa, tiedotuspäällikkö Pekka Karvinen kertoo.

Tämä on Karvisen mukaan herättänyt kysymyksen siitä, voisiko uudessa Suprassa käyttää valkopohjaista pikkukilpeä.

– Autot ovat vielä sen verran kaukana, ettei asiaa ole ehditty lopullisesti pohtia, Karvinen sanoo viitaten siihen, että ensimmäiset Suprat saapuvat Suomeen vasta kesällä.

Alla taiteilijan näkemyksiä kilven sijoittelusta eri kohtiin keulaa.

toyota supra älä käytä (2)

Keskellä ylhäällä.

toyota supra älä käytä

Keskellä alhaalla.

toyota supra älä käytä (1)

Edestä katsoen oikeassa reunassa.

Lue myös: Ota yksi, maksa 38: Ensimmäinen uusi Toyota Supra myytiin suorastaan pöyristyttävällä summalla

Tuoreimmat aiheesta

Autot