Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI etsi Donald Trumpin Floridan-kodista muun muassa maan ydinaseisiin liittyviä asiakirjoja viime maanantain kotietsinnässään. Trump kiistää uutisen huijauksena, ja pitää häntä vastaan nostettuja useita oikeudenkäyntejä noitavainoina. Hävittyään vaalit Trump kuljetutti Mar-a-Lagoon Palm Beachilla runsaasti presidenttiaikansa asiakirjoja, joista hän sittemmin palautti vain osan.
Washington Postin mukaan ei ole tietoa, löysikö FBI.n maanantaisessa ratsiassaan huippusalaisia ja arkoja asiakirjoja liittyen maan ydinaseisiin. Niiden sisältöä ei ole kerrottu julki, mutta myöhemmin ainakin jotain saatetaan julkaista, kuten myös etsinnälle annetun luvan sisältö.
Lehden mukaan viranomaiset veivät mukanaan noin kymmenen laatikkoa aineistoa. Viime tammikuussa Trump oli palauttanut maan kansallisarkistoon 15 laatikkoa virkakautena asiakirjoja. Virassa ollessaan Trump repi useita virallisia asikirjoja joita jälkikäteen teipattiin yhteen, ja joitakin hänen kerrotaan vetäneen vessasta alas, mikä aiheutti tukoksia Valkoisen talon viemäriverkossa.
Lain mukaan presidenttien on säilytettävä ja siirrettävä kansallisarkistoon kaikki virkatehtäviinsä liittyvä aineisto presidenttikautensa päätyttyä.
Trump siis rikkoi tätä lakia. Jos Floridasta haettujen dokumenttien joukossa on maan turvallisuudelle elintärkeitä asiakirjoja, kyseessä on vakava rikos. Istuvilla presidenteillä on syytesuoja, muilla presidenteillä ei.
8:32
Trump on nyt yksityishenkilö
– Hän on yksityishenkilö, ja jos hänellä on hallussaan valtionsalaisuuksia, tuomioistuimen täytyy katsoa, miten raskauttavaa se on, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.
Entiset presidentit saavat virkakautensa jälkeenkin katsauksia muun muassa turvallisuuskysymyksiin liittyen, mutta Valkoisen talon virallisten dokumenttien paikka on kansallisarkistossa.
Useiden oikeusprosessien kohteena oleva Trump pitää Washington Postin uutista huijauksena, ja oikeudenkäyntejä noitavainona.
Poikkeuksellinen ratsia
FBI:n ratsia Mar-a-Lagoon oli poikkeuksellinen Yhdysvaltain poliittisessa historiassa. Niin oli myös oikeusministeri Merrick Garlandin julkitulo etsintään liittyen. Viranomaiset eivät yleensä julkista tietoja kesken olevista tutkimuksista.
Garlandin mukaan hän päätti kertoa siitä, koska Trump itse oli puhunut ratsiasta, ja tapaukseen liittyy hyvin suuri julkinen intressi.
Trumpin mukaan etsintä tehtiin yllättäen. Oikeusministeri Garland puolestaan sanoo, että Trumpille kerrottiin siitä etukäteen, ja ratsian aikana paikalla oli myös Trumpin lakimiehiä.
Trump kannattajineen pitää toimia yrityksenä estää hänen mahdollinen presidenttiehdokkuutensa.
Pyrkiikö Trump uudelleen?
Trump ei ole ilmoittanut avoimesti pyrkivänsä uudelleen virkaan, mutta ei ole myöskään tätä kiistänyt. Trump ei edelleenkään hyväksy tappiotaan edellisissä vaaleissa.
Syytökset ja niiden uutisointi mediassa pitää julkisuudesta elävän, yhä Twitter-kiellossa olevan Trumpin näkyvillä.
– Trump on taitava ratsastamaan kohusta kohuun, hänelle julkisuus on aina hyvästä. Hän pysyy keskiössä, kun republikaanit päättävät seuraavasta presidenttiehdokkaastaan. Kaikki puhuvat Trumpista, kukaan ei puhu vaikka Floridan kuvernööristä Ron DeSantisista, joka nähtävästi on kakkosena (ehdokas)jonossa, Upin Aaltola sanoo.