Älypuhelimen jatkuva näprääminen ja sen lukuisiin ilmoituksiin reagoiminen saattaa aiheuttaa jopa ahdistavaa oloa. Tällaisiin oireisiin kannattaa reagoida. Ahdistuksesta pääsee nimittäin nopeasti eroon.
Älypuhelin aiheuttaa monelle riippuvuutta ja puhelimesta erossa oleminen puolestaan vieroitusoireita. Puhelimen käyttökin voi jo sellaisenaan toisinaan ahdistaa: puhelin vaatii jatkuvasti huomiota piippauksillaan, eikä somesta ole helppoa olla poissa kauaa.
Muutamalla vinkillä puhelinahdistusta voi kuitenkin lieventää nopeasti. Kokeile ainakin jotain näistä:
- Mikä puhelimessasi aiheuttaa eniten stressiä? Jos ne ovat esimerkiksi sosiaalisen median sovellukset, poista aluksi ainakin yksi niistä kokonaan. Pidä taukoa muutama päivä, kunnes olet tottunut ”somettomuuteen”. Jos haluat palata takaisin, aloita käyttö maltillisemmin – kunnon tauko todennäköisesti helpottaa tätä.
- Tee pitävä päätös, että teet puhelimen näpräämisen sijaan jotain muuta. Valmistaudu tilanteisiin, joissa tavallisesti kokisit pakottavaa tarvetta selata puhelintasi ja teekin sen sijaan jotain muuta. Jos puhelimesi kuuluu ehdottomasti työmatkojesi viihdyttäjäksi, ota sen sijaan mukaan hyvä kirja tai lehti luettavaksi.
- Kun vietät aikaa läheistesi kanssa, lupaa, ettet avaa puhelintasi sinä aikana. Ryhmäpaine pitää näpit erossa puhelimesta.
- Päätä somettamisen sijaan tavata ystäviäsi kasvokkain.
- Älä päivitä kuulumiasi someen, vaan kerro ne läheisillesi – mielellään kasvotusten. Kuuntele myös, mitä he haluavat kertoa sinulle.
- Mieti, millaisissa tilanteissa kaivat puhelimesi yleensä esiin ja millaisia tunteita tilanteisiin liittyy. Onko puhelimen näpräämisen syynä tylsistyminen tai yksinäisyys? Keksi tilalle jotain korvaavaa ja rakentavaa tekemistä, joka helpottaa oloa.
- Puhelimen piippauksiin on vaikeaa olla reagoimatta. Aseta ne siis äänettömälle tai mahdollisesti kokonaan pois, jotta vältyt jatkuvilta houkutuksilta.
- Aseta itsellesi rajat ja noudata niitä. Päätä esimerkiksi kellonajat, jolloin puhelimen käyttö on sallittua ja pidättäydy siitä muulloin. Muista, että käyttö on hyvä lopettaa jo ajoissa ennen nukkumaan menoa, jottei puhelimen näprääminen vaikuta haitallisesti yöuneen.
- Voit myös kokeilla vähentää puhelimen tarkistamista katsomalla kelloa. Tarkkaile ensin, kuinka usein oikein avaat puhelimesi näyttölukituksen ja ala sitten suunnitelmallisesti tekemään sitä vähemmän. Jos esimerkiksi katsot puhelintasi 15 minuutin välein, ala pidentämään väliä 30 minuuttiin ja niin edelleen.
- Kokeile kokonaista lakkoa tai harkitse älypuhelimesta luopumista kokonaan. MTV testasi älypuhelimesta luopumisen vaikutuksia viikon lakolla – lue juttu täältä.