F1-kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Yhdysvaltojen Miamin katuradalla. Sarjan kärjessä suurin mielenkiinto liittyy nyt siihen, että nouseeko Red Bullin Sergio Pérez jopa MM-taulukon piikkipaikalle.
Pérez voitti viime sunnuntaina ajetun Azerbaidzhanin GP:n. Hän oli ykkönen myös lauantain sprinttikilpailussa. Vahvan viikonlopun myötä Pérez kavensi tallikaverinsa Max Verstappenin MM-johdon kuuteen pisteeseen.
LUE: Sergio Perez kukisti Max Verstappenin – Valtteri Bottaksella umpisurkea kisapäivä
Miamissa Pérez voi nousta jopa Verstappenin edelle.
F1:n kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen uskoo, että Verstappen on yhä ykkössuosikki uuteen viikonloppuun lähdettäessä. Pérez kuitenkin uhkaa häntä.
– Verstappen voitti viime vuoden Miamin osakilpailun, ja veikkaan, että sunnuntaina tulee toinen ykkössija, ellei jokin horjuta hänen rytmiään. Se jokin voisi olla tallikaveri Sergio ”Checo” Pérez. Ne, jotka osaavat huolehtia renkaistaan – esimerkiksi Checo Pérez – saattavat saada ison edun sunnuntaina.
– Jos Checo voittaa sunnuntaina, se olisi hänelle kuudes katuratavoitto putkeen. Lisäksi hän voisi siirtyä mestaruussarjan kärkeen. Se olisi melkoinen käänne, Häkkinen sanoo Unibetille.
Ferrari horjutti jo osaltaan Red Bullin valta-asemaa Azerbaidzhanissa, kun Charles Leclerc lähti paalupaikalta sekä lauantain sprintti- että sunnuntain normaalimittaiseen kisaan.
Pitkässä juoksussa Red Bullin vauhti oli kuitenkin liikaa Maranellon punaisille.
– Ferrari oli viime vuonna erittäin nopea Miamissa. Charles Leclerc ja Carlos Sainz valtasivat aika-ajoissa eturivin. On mahdollista, että Ferrari on tälläkin kertaa paalulla, mutta kuten Bakussa nähtiin, en usko, että talli pystyy vastaamaan Red Bullin kisavauhtiin, Häkkinen ennustaa.