Mika Kallio haluaa palata kisakuskiksi – ”Näytetään, että KTM teki väärän päätöksen”

Mika Kallio
2016 Getty Images
Julkaistu 26.08.2016 10:16
Toimittajan kuva

Janne Itkonen

janne.itkonen@mtv.fi

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio teki viime kauden jälkeen kovan ratkaisun, kun hän vaihtoi pikkuluokissa kilpailemisen KTM-tallin uuden MotoGP-pyörän testikuljettajan tehtäviin.

Pienemmissä luokissa kolme MM-hopeaa ja yhden MM-pronssiin saavuttaneen Kallion ajatuksena oli testipestin kautta saada paikka MotoGP-luokkaan ensi kaudella palaavan KTM:n kisakuljettajana. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, kun KTM nimesi ensi kauden kisakuljettajikseen Pol Espargaron ja Bradley Smithin.

33-vuotias Kallio ajaa KTM:n MotoGP-pyörän debyyttikisan marraskuussa Valenciassa. Hän on jatkamassa myös ensi kaudella KTM:n testi- ja varakuljettajana. Tällöin luvassa on myös muutama kisa KTM-tallin kolmannella MotoGP-pyörällä.

- Laitetaan niissä kisoissa kampoihin tuleville KTM-kuskeille ja näytetään, että kotari teki vika päätöksen siinä, että eivät ottaneet minua siihen mukaan. Toivotaan, että ne tulokset auttavat löytämään sen tallipaikan jatkossa, Kallio linjasi tavoitteensa MTV Sportille.

Katso jutun pääkuvan videolta, mitä testikuskin rooliin sopeutuminen on Kalliolta vaatinut. Jutusta selviää myös, mitä mieltä Kallio on vuonna 2018 kalenteriin tulevasta Suomen GP:stä. 

Tuoreimmat aiheesta

MotoGP