Marraskuussa 2008 Ulrika Björkstam seisoi Mexico Cityn vilinässä odottamassa taksia, kun lentokone putosi maahan aivan hänen viereensä. Ulrika selviytyi onnettomuudesta hengissä, mutta hänellä oli edessään pitkä toipuminen.
Studio-ohjelman kuudennessa jaksossa keskustellaan ulkonäöstä ja fyysisen kauneuden merkityksestä, kun se on tahtomattaan tuhoutunut.
Björkstam sai onnettomuudesta kehoonsa vakavia palovammoja ja hänen kasvonsa tuhoutuivat lopullisesti.
– Ensimmäisen kerran, kun näin itseni peilistä, sieltä katsoi täysin vieras ihminen. En tunnistanut itseäni peilistä.
– Kyllä siinä nousi kaikenlaisia tunteita pintaan. Surua, epätoivoa ja turhautumista.
Onnettomuuspäivästä Björkstamilla jäi mieleen myös erään paikallisen kommentti, joka kauhistuneena mietti oliko Björkstam mies vai nainen.
– Mietin, eikö sitä näe, olenko minä mies vai nainen. Mietin, että haluanko minä elää, jos minusta ei näy, että minä olen nainen.
Kauneuden merkitys muuttui
Björkstamille kauneuden merkitys muuttui onnettomuuspäivänä. Ennen huoleton ja tyytyväinen suhde omaan ulkonäköön vaihtui pienten yksityiskohtien tarkkailemiseen.
– Onnettomuuden jälkeen aloin tosissani miettimään omaa ulkonäköäni ja tosi pieniä asioita omassa ulkonäössäni. Sitä koki surua, että miksi minä näytän tältä.
Työpukeutuminenkin koki muutoksen, kun jakkupukuun pukeutuminen ei enää tuntunut naiselle tärkeältä ja jalkaan vaihtuivat pillifarkut ja converset.
– Ajattelin, että minun ammattitaitoni ei ole kiinni siitä jakkupuvusta.
Kehut tuntuvat Björkstamista edelleen mukavilta, vaikka arvostusta kehuja saavat tänä päivänä enemmän asiat, joihin hän voi ulkonäössään vaikuttaa. Tänä päivänä esimerkiksi kehut silmämeikistä ja hiuksista ovat naiselle arvokkampia, kuin
– Ei minua hirveästi kiinnosta, että pitääkö joku minua kauniina vai ei, toteaa Björkstam.