Mikä on persoonallisuushäiriö, mikä vain luonteenpiirre? ”Narsisti-sanasta on tullut lyömäase”

Persoonallisuushäiriö on pysyväisluontoinen, poikkeava tapa käsitellä ajatuksia, tunteita ja sisäisiä yllykkeitä. Se laskee ihmisen toimintakykyä ja tekee toimintatavoista poikkeuksellisen jäykkiä. 

– Monissa persoonallisuushäiriöissä normaalit persoonallisuuden piirteet ylikorostuvat siten, että siitä on tälle ihmiselle huomattavaa haittaa, kertoo Turun yliopiston professori ja psykiatri Jyrki Korkeila.

Persoonallisuushäiriöt voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan: outoihin, dramaattisiin sekä ahdistuneisiin häiriöihin.

Outoihin persoonallisuushäiriöihin kuuluvat epäluuloinen, eristäytyvä sekä psykoosipiirteinen persoonallisuus. Dramaattisiin persoonallisuushäiriöihin kuuluvat antisosiaalinen, narsistinen, epävakaa sekä huomionhakuinen persoonallisuus. Ahdistuneisiin persoonallisuushäiriöihin taas lukeutuvat vaativa eli pakko-oireinen, riippuvainen sekä estynyt persoonallisuus.

Vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa

Oireet saattavat kymmenessä erilaisessa häiriössä erota paljonkin, mutta yhteistä niille on se, että ne vaikuttavat aina ihmissuhteisiin. 

– Se on se kaikista vaikein asia.

Käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa on toistuvasti epätarkoituksenmukaista.

– Tunnereaktiot ovat vaikeasti hallittavissa, mistä seuraa lyhyitä ja myrskyisiä suhteita. Jotkut ovat todella riippuvaisia siitä, mitä muut ajattelevat, Korkeila kuvailee.

Tavallisimmin persoonallisuushäiriöitä sairastavat ihmiset laittavat itselleen riman liian korkealle, ovat aivan liian kilttejä tai välttelevät ihmisten seuraa, koska he pelkäävät, etteivät tule hyväksytyksi tai joutuvat häpeämään.

Epäluuloiset ovat esimerkiksi korostuneen mustasukkaisia tai epäilevät, että toisilla on ikäviä aikomuksia heitä kohtaan.

Luonteenpiirre vai häiriö?

Ihminen ei välttämättä tiedosta häiriötä itse. Mistä sitten tietää, onko kyseessä vain luonteenpiirre vai persoonallisuushäiriö? Milloin on esimerkiksi epäluuloinen persoonallisuushäiriö, milloin vain mustasukkainen?

– Tarkkaa rajaa ei ole olemassa. Vain harvalla ei ole mitään persoonallisuudenpiirrettä, josta ei joskus koituisi itselle pientä haittaa. Mutta kun se on jatkuvaa, toistuvaa ja erilaisissa tilanteissa ilmenevää, on kyse persoonallisuushäiriöstä. Ihmisellä on sosiaalisissa tilanteissa hyvin pieni valikoima toimintatapoja, eikä hän kykene joustamaan ja oppimaan siitä pois, Korkeila selittää.

Diagnoosia ei saa kevyin perustein.

– Julkisuudessa puhutaan paljon 'johtajanarsisteista'. Täytyy kuitenkin sanoa, että narsismi ei ole kauhean tavallinen häiriö, ja yleensä siihen liittyy myös jotain muuta sairastavuutta, josta on huomattavaa haittaa. On aika vaikea päästä hyvään asemaan, jos on näin vaikea persoonallisuushäiriö.

– Toki narsistisia luonteenpiirteitä voi olla ilman narsistista persoonallisuushäiriötäkin.

Narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä

• suuruuskuvitelmat
• voimakas ihailun tarve
• empatian vähäisyys
• kateellisuus ja ylimielisyys
• ihminen käyttää muita hyväkseen

Korkeila kertoo, että julkisuudessa persoonallisuuden piirteitä voidaan helposti sekoittaa persoonallisuushäiriöihin.

– Nykyään julkisuuden myötä narsistisuus-sanasta on tullut tavallaan lyömäase. Jos halutaan paheksua jotakuta, niin sitten joku on narsisti, vaikka paljon täsmällisempää olisi kutsua ilkeäksi, piittaamattomaksi tai inhottavaksi.

– Diagnostisten käsitteiden sotkeminen vaikeuttaa sellaisten ihmisten hoitamista, joilla oikeasti on narsistinen persoonallisuushäiriö. Narsismissa ei ole kyse siitä, että ihminen on läpeensä paha. Kyse on siitä, että ihminen kykenee säilyttämään omanarvon tunnon silloin, kun hän kokee itsensä jotenkin uhatuksi. Se on eri asia kuin olla täysin piittaamaton, Korkeila sanoo.

Päihdeongelmat ja itsemurhayritykset voivat olla tie hoitoon

Suomessa persoonallisuushäiriötä sairastavien määrästä ei ole tuoretta tutkimustietoa. Eurooppalaisten tutkimusten pohjalta Korkeila kuitenkin arvioi, että suomalaisista noin seitsemän prosenttia sairastaa jotakin persoonallisuushäiriötä.

– Terveydenhuollon tietoon nämä ihmiset tulevat yleensä silloin, kun haetaan apua muihin ongelmiin.

Jos ihmisellä esimerkiksi on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, apua haetaan usein päihdeongelman takia, eikä itse antisosiaalisuutta koeta ongelmaksi.

Epävakaat henkilöt taas saattavat nuorena päätyä hoitoon lievien itsensä vahingoittamisten tai itsemurhayritysten takia ja narsistiset esimerkiksi masennuksen tai päihdeongelmien myötä.

Antisosiaalisen persoonallisuushäiriön piirteitä

• psykopaattinen käytös
• välinpitämättömyys toisten oikeuksista
• kyvyttömyys huomioida toisia ihmisiä
• impulsiivisuus ja vilpillisyys

Persoonallisuushäiriöiden oireet alkavat aina näkyä murrosiän lopulla tai kahdenkymmenen ikävuoden paikkeilla.

– Usein ihminen kokee, että se on osa hänen luonnettaan, ja hän on sopeutunut koko kehityksensä ajan siihen, että hänellä on tällaisia rajoitteita. Hän ei ehkä näe, että ne ovat toimintatapoja, joihin voitaisiin vaikuttaa ja joita voisi tavalla tai toisella muuttaa.

Naisten ja miesten välillä eroja

Kokonaisuudessaan persoonallisuushäiriöt ovat hiukan tavallisempia naisilla kuin miehillä. Korkeilan mukaan se johtuu siitä, että lievempiä ahdistuneita persoonallisuushäiriöitä on naisilla enemmän. 

– Valtaosa antisosiaalisista ja suurempi osa narsistisista on miehiä. Epävakaista ja huomionhakuisista suurin osa taas on naisia.

Persoonallisuushäiriöitä sairastavat "kasaantuvat" myös erityisesti matalampiin tuloluokkiin, vankiloihin ja päihdepalveluihin. Nuorempia aikuisia löytyy myös sairaalapalveluista, terapiasta ja avohoidosta. 

– Kaksi kolmasosaa vangeista on antisosiaalisia, Korkeila kertoo.

Vaativa ja estynyt ovat yhdet tavallisimmista persoonallisuushäiriöistä. Terveydenhuollossa ollaan Suomessa eniten tekemisissä epävakaan ja vaativan persoonallisuushäiriön kanssa.

Epävakaan persoonallisuushäiriön piirteitä

• tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus
• impulsiivinen käytös
• intensiiviset ihmissuhteet
• hylätyksi tulemisen pelko
• itsetuhoinen impulsiivisuus
• toistuvat itsemurhayritykset

Häiriö syntyy jo varhain

Perinnölliset tekijät vaikuttavat persoonallisuushäiriöiden syntyyn, mutta ympäristötekijöillä on myös suuri vaikutus. 

– Mitä vaikeampi persoonallisuushäiriö on, sitä useammin on jonkin tyyppistä kehityksen häiriöitä. Esimerkiksi epävakaissa ja antisosiaalisissa persoonallisuushäiriöissä saattaa olla lapsena kaltoinkohtelua ja kaikenlaisia vastoinkäymisiä.

– Yksi tekijä voi olla, jos äiti on tupakoinut raskauden aikana. Raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot voivat myös lisätä todennäköisyyttä sairastua.

Persoonallisuushäiriön syntyminen on hyvin monien eri tekijöiden summa, eikä taustalta aina löydy edes lapsuuden epävakaata kasvuympäristöä.

– Ihmisellä on korostunut persoonallisuuden piirre, jota ympäristö alkaa herkistämään väärällä tavalla, Korkeila sanoo.

Persoonallisuuden arviointi ei ole yksinkertaista

Persoonallisuushäiriödiagnoosi perustuu potilaan haastatteluun. Yleensä sen erottaa selvästi esimerkiksi masennuksesta tai muista mielenterveysongelmista, mutta diagnoosin tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa.

– Persoonallisuus on niin monimutkainen ja vaikeasti arvioitavissa oleva asia, että arviointiin ei ole mitään helppoa keinoa. On vaikea nähdä, miten ihminen käyttäytyy useimmissa tilanteissa, ja siksi sitä kysytään häneltä itseltään. Jos ihmisellä ei ole kunnon kykyä kuvailla itseään, sekin tekee luotettavan arvioinnin hankalaksi, Korkeila sanoo.

Erityisen vaikeaa diagnoosin tekeminen voi olla, jos ei ole tietoa, kuinka pitkään ihminen on toiminut tietyllä tavalla.

Vaikeimmat persoonallisuushäiriöt pistävät useimmiten silmään.  Ahdistuneet persoonallisuushäiriöt ovat kaikista vaikeimpia diagnosoida, sillä ne saattavat jäädä helpommin piiloon. 

Vaativan eli pakko-oireisen persoonallisuushäiriön piirteitä

• korostunut täydellisyyden ja kontrollin tarve
• ylitunnollisuus
• joustamattomuus moraalissa ja arvoissa
• sääntöihin ja aikatauluihin keskittyminen
• työlle omistautuminen

– Persoonallisuushäiriödiagnoosiin ei yleensä enää suhtaudusta torjuvasti, vaikka jotkut voivat siitä loukkaantua. Sillä, miten diagnoosi tulee esille ja miten siitä kerrotaan, on paljon merkitystä sen kannalta, miten sen voi hyväksyä, Korkeila sanoo.

– Nykyään esimerkiksi epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastaville diagnoosin saaminen on helpotus. Se selkiinnyttää kaoottista kuvaa itsestä.

Lääkkeistä enemmän haittaa kuin hyötyä

Persoonallisuushäiriöitä hoidetaan ensisijaisesti psykoterapialla. Sillä voidaan vaikuttaa potilaan toimintakykyyn.

Osaa hoidetaan myös lääkkeillä, mutta niillä ei Korkeilan mukaan ole suurta tehoa.

– Koska persoonallisuushäiriöihin voi liittyä hyvin voimakasta tuskaisuutta ja ahdistusta, usein näille ihmisille kertyy sellaisia lääkehoitoja, joista on heille enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Rauhoittavia lääkkeitä näkee valitettavan usein ihmisillä, joilla on vaikea persoonallisuushäiriö. Ne voivat vain pahentaa tilannetta, sillä ihmisen kyky hallita tunteita heikkenee, ja se saattaa johtaa aggressiiviseen käyttäytymiseen.

Yksi lääkkeisiin liittyvä haitta on myös se, ettei lääkkeiden käyttöä yleensä seurata. Kukaan ei välttämättä ole kartalla siitä, onko lääkkeistä ollut pidemmällä aikavälillä hyötyä. Joillekin saattaa myös perinnöllisistä syistä kehittyä hyvin nopeasti päihderiippuvuus.

Monien lääkkeiden kertyminen päällekkäin voi olla ongelma, jos ei ole yhtään yksittäistä lääkäriä hoitovastuussa.

Oireet voivat lievittyä tai jopa kadota

Korkeila sanoo, että persoonallisuushäiriön kanssa voi oppia elämään erittäin hyvin. Elinikäinen hoito ei ole tarpeellista, vaikka nuoressa aikuisuudessa kärsimys ja haitta ovatkin huomattavia.

– Vaikeisiinkin persoonallisuushäiriöihin liittyy se hyvä puoli, että ajan kuluessa ne lievittyvät. Vaikeat persoonallisuushäiriöt ovat usein nuorten aikuisien ongelmia, jo 30–35 vuotiaana häiriö on usein jo huomattavasti lievempi.

Parhaimmillaan potilaan oireet ovat huomattavasti lievemmät jo vuoden terapian jälkeen. 

Persoonallisuushäiriö voi myös lievittyä aivan ilman hoitoakin. Se johtuu Korkeilan mukaan siitä, että ihminen pystyy vanhetessaan hallitsemaan paremmin yllykkeitä ja impulsseja.

Parantuminenkin on mahdollista.

– Jos kaksikymppisenä on hoidon avulla päästy yli vaikeimmasta ajasta eikä isompaa vahinkoa ole syntynyt, voi olla, että 40–50-vuotiaana ei enää päällisin puolin erotu mitään oireita, Korkeila sanoo.

Lähteenä haastattelun lisäksi Terveyskirjasto.

***

Miten tulla toimeen oman mielen kanssa?

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoi Huomenta Suomessa elokuussa, että useimmiten suomalaiset painivat hyvin arkisten pulmien parissa. Miten tulla oman mielen kanssa toimeen?