Mikä on sähköautojen tulevaisuus? Autoliitto vastaa

1:22img
KATSO VIDEO: Autoliiton kaupallinen johtaja Niila Rajala kommentoi sähköautojen tulevaisuutta.
Julkaistu 01.05.2024 14:34
Toimittajan kuva

Mikael Mikkonen

mikael.mikkonen@mtv.fi

Sähköautojen määrä kasvaa Suomessa voimakkaasti.

Suomessa on piakkoin 250 000 ladattavaa autoa, kertoo Autoliiton kaupallinen johtaja Niila Rajala MTV:lle.

– Vauhti on sellainen, että kyllä se 700 000 ladattavaa autoa on 2030 vuoden lopussa on ihan mahdollinen.

Karkean arvion mukaan luvusta noin puolet olisi täyssähköllä kulkevia autoja.

– Autovalmistajat ovat sitoutuneet tähän teknologiaan ja tietysti tulee poliittista päätöksentekoa ja työntövoimaa EU:sta, Rajala kertoo.

Sähköautot herättävät paljon tunteita, puolesta ja vastaan. Rajalan mukaan se johtuu siitä, että kaikki uudet asiat jakavat aina alussa mielipiteitä.

– Tässä on ihan sama juttu. Tähän liittyy epäluuloja.

– Vaikka teknologia sinällään on kypsynyt, niin onhan siellä vielä alkuvaiheen asioita ratkaistavana, jotka varmaan lähivuosina ratkeavat. Esimerkiksi ajomatkan pituus Suomen olosuhteissa, Rajala toteaa.

Katso haastattelu videolta. Autoliiton kaupallinen johtaja kertoo siinä mielipiteensä lauantaina järjestetystä EV-Challenge-sähköautokisasta.

Lue myös: MTV:n toimittaja otti osaa sähköautokisaan – näin siinä sitten kävi!

Millainen auto sopii ikääntyneelle? Ammattimies kertoo, mitä kannattaa huomioida

Suomessa tehdään paljon ilkivaltaa autoihin – tällaiset vahingonteot käyvät kalliiksi

Kaikki Teslan Cybertruckit kutsutaan takaisin – kaasupoljin voi jumiutua kesken ajon

Belgialaismiehen syytteet rattijuopumuksesta raukesivat – taustalla harvinainen "panimo-oireyhtymä"

Lue kaikki uusimmat autoiluun liittyvät uutiset! 

Tuoreimmat aiheesta

Liikenne