Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump saattaa pyrkiä neljän vuoden päästä uudelleen presidentiksi.
Näin arvioivat Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak, Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettava Jani Kokko sekä MTV Uutisten erikoistoimittaja Mirja Kivimäki MTV:n Uutisaamun Maailmanselittäjissä.
– Veikkaan, että hän on sen verran opportunisti, että hän jossain kohtaa alkaa miettiä, mistä saa eniten etua itselleen, Kivimäki arvioi.
Lue myös: Trump pysyy sitkeänä – MTV Uutisten kirjeenvaihtaja: "Valkoisesta talosta neuvotaan, että nyt olisi aika rauhanomaiseen vallansiirtoon ja tappion tunnustamiseen"
Julkisuudessa on spekuloitu myös sillä, että Trump perustaisi oman mediayhtiön, mutta varteenotettavana vaihtoehtona voi olla myös, että Trump nähdään neljän vuoden päästä presidenttikisassa.
– Tuskin ollaan päästy vielä hänestä, Kokko arvelee.
Kivimäki toteaa, että Trumpin ja hänen joukkojensa väitteet vaalivilpistä voivat auttaa Trumpia myös jatkossa.
– Kun koko ajan julkisuuteen syydetään ”todisteita” vaalivilpistä, se on poliittista pääomaa, jota voi hillota.
Lue myös: MTV seuraa: Georgiasta ja Arizonasta odotetaan yhä vaalituloksia, Trump ei ole vieläkään tunnustanut tappiotaan, ääntenlaskijat saaneet tappouhkauksia
Salonius-Pasternak näkee asian samalla tavalla.
– Jos hän (Trump) myöntää, että on hävinnyt tämän (presidentinvaalit), silloin kaikki tämä pääoma häviää. Niin kauan kuin hän ei myönnä, hän voi sanoa, että minun pitäisi olla presidentti ja te tukijani tiedätte tämän. Silloin ensimmäiset kampanjamainokset neljän vuoden päästä kirjoittavat itsensä.
Lue myös: Spekulaatiot Trumpin luovutusaikeista käyvät kuumina – tviitit kertovat kuitenkin jotain aivan muuta: "Voitin nämä vaalit"
Keskustelijat eivät usko, että Trump tulee koskaan myöntämään vaalitappiotaan.
– Jos nyt katsoo, mitä hän on tehnyt, niin on äärettömän epätodennäköistä, että hän tulisi jossain vaiheessa julkisuuteen ja tunnustaisi, että olen hävinnyt vaalit, Kokko arvioi.