Mikään mitä keskusta on tehnyt, ei ole vakuuttanut kadonneita kannattajia, sanoo erikoistutkija – yksi asia voi vielä pelastaa vaalit puolueen osalta

1:17img
Keskustan kannatus on tuoreen kannatusmittauksen mukaan pudonnut entisestään.
Julkaistu 06.05.2021 11:02
Toimittajan kuva

Anna Egutkina

anna.egutkina@mtv.fi

Keskusta ja SDP ottivat yhteen puoliväriihessä ja jopa hallitus oli kaatua.

Hallitus oli pitkään umpikujassa, mutta lopulta sopu saatiin aikaan. Mitä tämä sopu tarkoittaa keskustan kannalta?

– Kumpikin puolue joutui kyllä puoliväliriihessä taipumaan, mutta keskusta taipui lopulta inasen enemmän, kommentoi Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Jenni Karimäki tänään Uutisaamussa.

Tänään julkaistusta Ylen kuntavaalimittauksesta selviää, että kokoomus nousi suosituimmaksi puolueeksi, mutta keskustan kannatus putosi 0,8 prosenttiyksikköä 11,7 prosenttiin.

Lue lisää: Ylen kuntavaalimittaus: Kokoomus nousi suosituimmaksi puolueeksi, perussuomalaiset ja SDP lähes tasoissa

Kannatus heikkenee

Karimäen mukaan näyttää siltä, ettei keskusta ole koko hallituskauden aikana onnistunut nostamaan kannatustaan.

– Mikään, mitä puolue on tehnyt, ei ole vakuuttanut niitä kannattajia, jotka keskustan ovat jättäneet. Kyllä keskustan kannalta näyttää nyt hyvin haastavalta tämä tilanne. Mikään ei oikein tunnu auttavan, Karimäki pohtii.

Ennen kuntavaaleja keskustalle on Karimäen mukaan kaikista tärkeintä käyttää perinteisiä vahvuuksiaan eli kenttä- ja järjestökoneistoaan ja tekee aktiivista työtä kannattajien parissa.

– Sieltä mahdollisuus parempaan kuntavaalitulokseen on sitten löydettävissä. 

Tuoreimmat aiheesta

Suomen Keskusta