Ensitreffit-Matti, 30, toivoi saavansa rinnalleen oman Sara Siepin: "Ei ollut kuulemma hakenut ohjelmaan"

2:00img
Katso maistiaisia uudesta Ensitreffit alttarilla -kaudesta!
Julkaistu 01.09.2024 17:02
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Rakastettu Ensitreffit alttarilla saa jatkoa, kun sarjan 11. tuotantokausi käynnistyy MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tiistaina 3. syyskuuta alkaen. Uudella kaudella kuusi sinkkua antaa tuttuun tapaan avaimet asiantuntijoiden käsiin toiveenaan löytää tosirakkaus. Yksi uuden kauden sinkuista on Matti, 30.

Matti, 30, on alun perin kotoisin Puolangalta, mutta asustelee nykyisin Oulussa. Hän toimii työpäällikkönä rakennusalan yrityksessä ja kertookin elämänsä olleen viime vuosina melko työpainotteista. Vapaa-aikaa Matti tykkää viettää perheensä ja ystäviensä kanssa. Hänen harrastuksiinsa kuuluu syksyisin metsästys ja muulloin autojen laittaminen.

Matti kuvaa olevansa rehti ja rehellinen ihminen, josta löytyy myös huumorimiehen vikaa.

– Semmoinen vähän velikulta kuitenkin, hän kertoi MTV Uutisille ennen avioitumistaan Ensitreffit alttarilla  -ohjelmassa.

Matti ETA S11

Matilla on takanaan pari vakavampaa, muutaman vuoden mittaista suhdetta. Nyt hän on elellyt poikamiehenä jo pidemmän tovin.

Matti kertoo, että hänen äitinsä ja siskonsa ilmoittivat hänet mukaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan.

– Oli siitä toki puhuttu, että sinne voisi mennä, ja he tekivät sitten hakemuksen. Kun minuun oltiin yhteydessä, niin siitäpä se sitten lähti.

Matti on pelkästään positiivisilla mielin siitä, että hän on avioitumassa itselleen tuntemattoman ihmisen kanssa. Stressiä tai yöunien menetystä hän ei ole asian tiimoilta kokenut.

Entä millaisen kumppanin Matti toivoo saavansa rinnalleen?

– No Sara Sieppiähän minä alun perin pyysin, mutta ei ollut kuulemma hakenut ohjelmaan, hän kertoi nauraen.

Lue myös: Tässä ovat Ensitreffit alttarilla -osallistujat!

– Kun olisi semmoinen ihminen, jolla on hyvä olla itsensä kanssa ja oma elämä jo hallinnassa, että siihen on hyvä toisella tulla mukaan. Avoin ja keskustelutaitoinen. Huumori on mielestäni laaja käsite, mutta jos on semmoista elämäniloa ja pilke silmäkulmassa, niin se on tosi positiivinen asia. Pystyy nauramaan itselle ja muille, hän jatkoi.

Matille on parisuhteen kannalta tärkeää, että asioista pystytään puhumaan ja että toiseen voi luottaa. Hän arvostaa rehellisyyttä ja keskustelutaitoja.

Matti taas ei välitä siitä, jos kumppani ei pysty perustelemaan mielipiteitään, osaa sopeutua tai tehdä kompromisseja.

Lähitulevaisuudelta Matti toivoo, että hänelle löytyisi ohjelmasta kumppani, jonka kanssa liitto kestäisi. Pitkällä tähtäimellä Matti haluaisi kumppaninsa kanssa yhteisen kodin sekä perheen.

– Olipa se perhe sitten minkälainen tahansa, kaksi ihmistä tai puoliso ja koira tai lapsia, hän tiivisti.

Ensitreffit alttarilla alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaina 3. syyskuuta klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.

Ensitreffeillä-vodcast MTV Katsomossa aina Ensitreffit alttarilla -jakson jälkeen tiistaisin klo 21.55. Toimittajat Katri Utula ja monimediaosaaja Tero Tiittanen ruotivat rakkauskiemuroita koko syksyn ajan.

Lue myös: Näin asiantuntijat suhtautuvat Ensitreffit alttarilla -ohjelman uuteen käytäntöön

Tuoreimmat aiheesta

Ensitreffit alttarilla