Putous-sketsihahmo Hansvilivili Hansvälimäen luonut Kaisa Hela kertoo lehtitelineen siivittäneen hänet pitkälle näyttelijänurallaan.
Näyttelijä Kaisa Helan Putous-sketsihahmo Hansvilivili Hansvälimäki esitti ohjelman kahdeksannen kauden toisessa suorassa lähetyksessä Michael Jacksonin Thriller-jättihitin itseään lehtitelineellä säestäen.
– Nyt, kun Thriller tuli soitettua, niin ehkä se vähän avasi hahmoa katsojille. Roope (Salminen, Putous-juontaja) totesi jossain haastattelussa, että Hansvilivili on mystisin sketsihahmo. Olen ehdottomasti samaa mieltä, Hela kertoo.
– Pikkuhiljaa saan nyt avattua sitä, mikä on minun ajatukseni hahmossa. Näen sketsihahmokisan tuollaisena. Kun muuten Putouksessa tehdään tarkkaa työtä, niin hahmokisa on niin sanottu jammailuosa ja hulluttelu. Kyllähän hahmoni on patahullu karvakasa.
Miksi Hansvilivili Hansvälimäki soittaa lehtitelinettä?
– Se on tosi vanha juttu! Se taisi saada alkunsa noin vuonna 2004, kun istuin Turussa ravintola Mallaskukossa oluella Erkki Saarelan ja Valtteri Roihan kanssa. Vieressäni oli lehtiteline, jonka vaijeria aloin rämplätä ja totesin, että "tämähän on melkein kuin soitin", Kela muistelee.
– Pojat sitten sanoivat, että en varmasti uskaltaisi mennä ravintolan eteen kadulle soittamaan lehtitelinettä. Löimme vetoa siitä. Otin haasteen vastaan ja soitin sitä kadulla yksin 15 minuuttia ja pojat sitten tarjosivat muistaakseni oluen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Tuon illan jälkeen lehtitelineen soitosta tuli niin sanottu läppä.
– Jossain vaiheessa aloin soittaa Thrilleriä, koska se nyt vaan oli ehkä älyttömin biisi, mitä lehtitelineellä voi soittaa. Minun lehtitelineellä soittamastani Thrilleristä tuli niin suosittu, että esimerkiksi yksiin ensi-iltajuhliin tilattiin juurikin Mallaskukosta lehtiteline, joka haettiin paikalle taksilla, johon kerättiin rahat kolehdilla.
– Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen näki minun soittavan lehtitelinettä ja pyysi minut vierailemaan Tampereen Työväen Teatteriin. Teimme Tuhkimo-näytelmän, jonka ensi-iltabileissä Lyytikäinen pyysi minua soittamaan Thrillerin. Sen jälkeen teatterinjohtaja Riku Suokas kiinnitti minut teatteriin viideksi vuodeksi.
Kaisa Hela soitti lehtitelinettä myös Putouksen koekuvauksissa.
– Se lehtiteline on siivittänyt minun uraani niin merkittävästi, että minun oli pakko saada se mukaan. Koko homma kiteytyy Thrilleriin. Se on niin mahtava ja vaikea biisi, ja se, että sen soittaa tuollaisella rämisevällä tikulla, koko vitsi tiivistyy siihen.
Katso artikkelin alussa video Hansvilivili Hansvälimäen haastattelusta Putouksen toisessa suorassa lähetyksessä! Katso alla myös lisää Putous-aiheisia videoita!
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.