Joku jättää Helsingissä erikoisia lehtileikkeitä autojen tuulilaseihin. Laput on ilmeisesti tarkoitettu protestiksi tekijää jollain tavalla ärsyttävästä pysäköinnistä.
MTV Uutisiin yhteyttä ottanut Emilia löysi maanantaina autonsa tuulilasista jotain, mikä ei todellakaan siihen kuulunut. Pyyhkimien alle oli nimittäin sujautettu erikoinen lehtileike.
– Miksi naiset vievät kahden auton tilan? seisoo kopiokoneella kopioidun uutisen otsikossa.
Leikkeessä olevan artikkelin kirjoittajaa ärsyttää pysäköintitapa, jossa auto jätetään tien suuntaiseen parkkiin siten, että se vie kahden auton tilan. Tämä on omiaan aiheuttamaan ärsytystä erityisesti paikoissa, joissa parkkipaikat ovat muutenkin kortilla.
LUE MYÖS: Lappuliisalta ei herunut armoa Helsingissä: BMW paloi parkkiruutuun, mutta valitettavasti neljän tunnin kiekkopaikalle – parkkisakko tuli
Emilian auto oli ollut pysäköitynä kadun varteen lähellä hänen kotiaan Helsingin Punavuoressa. Kuten viimeksikin.
– Tämä oli jo toinen kerta. Ensimmäisellä kerralla ehkä vähän nauratti, mutta nyt ei enää, hän kertoo MTV Uutisille.
Ei ollutkaan pysäköinnintarkastaja
Emilia kertoo, että oli ollut maanantaiaamuna kävelemässä autolleen, kun hän havaitsi jonkun seisovan sen vieressä.
Hän huomasi henkilön laittavan jotain tuulilasiin ja epäili lappua ensin parkkisakoksi.
– Luulin henkilöä ensin pysäköinnintarkastajaksi, joten otin muutaman juoksuaskeleen, mutta tämä henkilö livahtikin tiehensä.
Emilian mukaan hänen autonsa laputtanut henkilö näytti olevan iäkkäämpi mies.
– Pysäköinnissäni ei ollut mitään ihmeellistä. Auto ei vienyt kahden auton paikkaa.
LUE MYÖS: 121 kansanedustajaa haluaa yksityiset parkkifirmat kuriin: "Virhemaksut ovat näiden yritysten merkittävä tulonlähde"
"Aika jyrkkiäkin mielipiteitä"
Emilia ei ole törmännyt vastaaviin lappuihin aiemmin. Hän ajatteli tiedustella sosiaalisen median kaupunginosaryhmästä, olivatko muut punavuorelaiset saaneet samanlaisia terveisiä.
– Tuli sellainen fiilis, että hänellä olisi näitä lappuja laukussaan enemmänkin, hän kertoo.
Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnasta kerrotaan MTV Uutisille, etteivät he ole törmänneet kuvassa näkyviin lehtileikkeisiin. Tällainen toiminta ei kuitenkaan varsinaisesti yllätä.
– Pysäköintihän on juuri sen kokoinen ongelma, että monilla ihmisillä on siihen voimakkaita ja aika jyrkkiäkin mielipiteitä. Aina aika-ajoin pysäköijät antavat palautetta toisillensa rakentavasti ja vähemmän rakentavasti, kertoo yksikön päällikkö Lauri Uski Helsingin kaupungilta.
– Inhimillisellä tasolla ymmärrän hyvin tilanteita, joissa muiden pysäköinti turhauttaa, Uski toteaa ottamatta sen enempää kantaa Emilian saamiin lappuihin.
Uski kuitenkin muistuttaa, että pysäköinninvalvonta on viranomaistoimintaa ja se tulisi myös jättää viranomaisille. "Kahden auton paikan vieminen" ei myöskään ole pysäköintivirhemaksun arvoinen suoritus, ellei pysäköintiruutuja ole osoitettu.
– Helsingin keskusta on paikkana pysäköinnin kannalta haastava, koska tienvarsipaikkoja on rajallinen määrä ja pysäköijiä on paljon, hän toteaa.