Norja murskasi Pyeongchangissa kaikki talviolympialaisten mitaliennätykset. Miten on mahdollista, että naapurissamme on lähes samankokoinen valtio, jonka urheilumenestys on omaa luokkaansa? Tulosruutu selvitti asiaa.
Lisää tarinaa Norjan huippu-urheilusta torstai-illan pitkässä Tulosruudussa MTV3-kanavalla kello 22.25.
Äänessä ovat muun muassa Norjan Olympiatoppenin huippu-urheilujohtaja Tore Övrebo ja maastohiihdon olympiavoittaja Simen Hegstad Krüger.
Tavoite oli kunnianhimoinen: 30 mitalia. Kun olympialaiset päättyivät, Norja komeili mitalitaulukon kärjessä 14 kullalla, 14 hopealla ja 11 pronssilla – eli yhteensä 39 mitalilla. Suomen saldo oli kuusi mitalia, joista puolet tuli Krista Pärmäkosken hiihtämänä. Norjan ja Suomen väkiluvut ovat lähes identtiset ja molemmat maat sijaitsevat maapallon samassa kolkassa, mutta urheilumenestyksen suhteen olemme kuin eri planeetalta. Miksi?
Syitä on monia, vertailu on monimutkaista ja yhtä totuutta ei ole. Aloitetaan kuitenkin perkaus isoimmasta eli rahasta, koska se tuntuu usein olevan syntipukkina huonolle menestykselle.
Raha
Suomen valtio panostaa tänä vuonna 12,87 miljoonaa euroa huippu-urheiluun. Siitä 2,2 miljoonaa menee urheilijoiden apurahoihin ja loput jaetaan esimerkiksi Olympiakomitean huippu-urheiluyksikölle, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle sekä Urheilun Ammattienedistämissäätiölle. Lisäksi eri lajiliittoja tuetaan yhteensä noin 20 miljoonalla eurolla. Liitot päättävät itse, mitä tukirahoillaan tekevät eli epäsuorasti valtion rahoja valuu sitäkin kautta huippu-urheilun käyttöön.
Suomi vs. Norja
Väkiluku
Suomi: 5,5 miljoonaa
Norja: 5,25 miljoonaaBKT per asukas
Suomi: 35 000 euroa
Norja: 47 500 euroaMitalisaldo Pyeongchangissa
Suomi: 1+1+4=6
Norja: 14+14+11=39Urheilun osuus jaettavista veikkausvoittovaroista
Suomi: 159 milj. euroa (15% kaikista jaettavista varoista)
Norja: 268 milj. euroa (64%)
Norjan urheiluliiton huippu-urheiluun käyttämä summa oli viime noin 15 miljoonaa euroa. Merkittävä rakenteellinen ero on siinä, että Norjassa kaikki pyörii paikallisen huippu-urheiluyksikön Olympiatoppenin ympärillä. Olympiatoppenilla on muun muassa keskitetty valmennus eri lajien urheilijoille ja omat harjoituspaikat. Budjetit määritetään aina yhtä olympiaprojektia varten. Esimerkiksi Pyeongchangiin Olympiatoppenin budjetti oli neljän vuoden aikana reilut 15 miljoonaa euroa ja Rio de Janeiron olympialaisiin vajaat 18 miljoonaa euroa.
Urheilun saamat valtiontuet muodostuvat Suomessa pelkästään liikuntaan käytettävistä veikkausvoittovaroista. Veikkauksen monopolin tavoin myös Norjassa on valtion omistama rahapeliyhtiö Norsk Tipping, jonka tuotot ohjataan urheiluun, kulttuuriin ja sosiaali- ja terveystyöhön. Raha- ja uhkapeliongelmaisessa Suomessa Veikkauksen tuotot ovat suurempia kuin Norsk Tippingin, mutta Norjassa voittovaroista ohjataan urheiluun merkittävästi enemmän määrärahoja Suomeen verrattuna.
Vuonna 2016 Norsk Tippingin voitoista urheilulle – enimmäkseen ruohonjuuritasolle – ohjattiin noin 268 miljoonaa euroa, kun Veikkauksen vuoden 2018 liikuntamäärärahat ovat 159 miljoonaa euroa.
Veikkauksen jakamasta reilusta miljardin potista 15 prosenttia menee liikunnan hyväksi, kun esimerkiksi kulttuuri ja taide saavat 22 prosenttia ja sosiaali- ja terveysjärjestöt 33 prosenttia. Norsk Tippingin jakamista rahoista 64 prosenttia menee urheiluun joka vuosi. Kulttuuri sekä sosiaali- ja terveysjärjestöt saavat kumpikin 18 prosenttia.
Norjassa mielenkiintoisen mausteen tuo se, että veikatessa voi valita, minne viisi prosenttia vetolapun panoksesta menee – rahaa voi ohjata esimerkiksi paikalliselle urheiluseuralle.
Kokonaisuutena urheilu saa Norjassa enemmän määrärahoja.
Norja on myös maailman rikkaimpia maita öljyvarantojensa ansiosta. Bruttokansantuote asukasta kohden on lähes puolitoistakertainen Suomeen verrattuna. Yleistämättä liikaa voidaan sanoa, että Norjassa on helpompaa aloittaa tavallista kalliimpi harrastus, eikä ammattilaiseksi pyrkivä urheilija kohtaa yhtä suuria taloudellisia riskejä kuin muualla maailmassa.
Olosuhteet
Kaiken Norjan urheiluhehkutuksen keskellä on ehkä unohtunut, että menestys on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta keskittynyt talvilajeihin. Rion olympialaisista Norja saavutti neljä pronssimitalia, mikä oli maan huonoin tulos vuoden 1964 Tokion-kisojen jälkeen. Sekin saattaa muuttua, kun Norjassa suunnitellaan tiivistettävän tukia entistä tiukemmin niihin lajeihin, joista odotetaan parasta menestystä.
Talvilajeissa Norja sen sijaan saa etuja olosuhteistaan. Olympiatoppenin tarjoamat puitteet ovat huipulla omaa luokkaansa. Maan huippuvalmentajia on pestattu ammattilaisiksi koulimaan eri lajien huipuista entistä kovempia urheilijoita. Suomessa ammattivalmentajia on surullisen vähän.
Kivenheiton päässä Oslon keskustasta sijaitseva Holmenkollen on maailmanluokan talviurheilukeskus.
Ruohonjuuritasollakin Norja on oikea talven ihmemaa. Pääkaupungista Oslosta pääsee lähijunalla parissakymmenessä minuutissa Holmenkollenille hiihtämään maailmancupin latuja ja vaikkapa laskettelemaan. Se kertoo pähkinänkuoressa Norjan vuoristojen hallitsemasta maantieteestä. Suomi häviää tämän kilpailun sata-nolla.
Talvet ovat lauhkean maltillisia eli sää kannustaa ulkoiluun ympäri vuoden. Ei siis ihme, että norjalaisista nuorista aikuisista yli 90 prosenttia on elämässään osallistunut johonkin ohjattuun urheilutoimintaan. Norjassa on esimerkiksi lähes nelinkertainen määrä lisenssihiihtäjiä Suomeen verrattuna.
Kulttuuri
Yhteisöllisyys on valttia, sanovat norjalaiset. Alppitähti Kjetil Jansrudilta kysyttiin Koreassa olympiajoukkueen yhteishengestä ja "ei idiootteja" -säännöstä.
– Ei ole mitään syytä, miksi pitäisi olla munapää ollakseen huippu-urheilija. Joukkueessamme ei vain hyväksytä sellaista käytöstä, Jansrud totesi.
Olympiatoppen nostaa päätään tässäkin kappaleessa. Eri lajien urheilijat kokoontuvat samassa paikassa, jakavat tietojaan ja harjoittelevat yhdessä. Se nostaa yhteishenkeä, mikä tuo tulosta etenkin arvokisoissa, kun omaa maata edustetaan tietenkin yksilönä mutta samalla yhtenä joukkueena. Marginaalit ovat huipulla niin pienet, että henkisten asioiden merkitys korostuu.
Suomi häviää tämänkin vertailun, sillä lajiliitot toimivat omina kuppikuntinaan, eivätkä pysty yhtä lailla jakamaan tietojaan ja taitojaan. Norjassa sekin peli osataan viimeisen päälle.