Miksi norjalainen Schibsted Media osti MTV:n? Toimitusjohtaja avaa kaupan tavoitteita

0:52imgMTV:n tuleva omistaja Schibsted hakee pohjoismaalaisella yhteistyöllä kilpailuetua.
Julkaistu 04.03.2025 19:09
Toimittajan kuva

Ossi Rajala

ossi.rajala@mtv.fi

@OssiRajala

Pohjoismaalaisesta yhteistyöstä puhutaan tavallisimmin puolustuspolitiikassa, mutta MTV:n tuleva omistaja Schibsted Media uskoo rajojen yli käymiseen mediabisneksessä.

Schibsted Median omistamien mediatalojen liiketoiminnoista haetaan tulevina vuosina jonkinlaista monistettavuutta, jotta yleisöstä ja mainosrahoista pystytään tehokkaasti kilpailemaan Pohjolassa.

Yhtiö omistaa ennestään suuria ruotsalaisia ja norjalaisia medioita, kuten Aftonbladetin, Svenska Dagbladetin ja Verdens Gangin.

– Meidän on oltava pohjoismaalaisia, jotta voimme kasvattaa tuotantoa tehokkaasti skaalaamalla ja kilpailla teknologiajättien kanssa. Myös kansallinen kilpailu on kovaa. Skaalaaminen, talouden kunnossapito ja kyky kehittää uutta eteenpäin pääsemiseksi on todella tärkeää, Schibsted Median toimitusjohtaja Siv Juvik Tveitnes sanoo.

Uusista skaalautuvuus-keinoista päätetään myöhemmin, kunhan MTV:n ja Ruotsin TV4:n kauppa Telialta Schibstedille syksyllä toteutuu.

Lue lisää: MTV saamassa uuden omistajan – Schibsted Media ostamassa Suomen MTV:n ja Ruotsin TV4:n

Ei muita ostoksia suunnitteilla

Schibsted Media ei pyri tällä erää hankkimaan Suomesta muita uusia omistuksia.

– Meillä on nyt kädet täynnä töitä MTV:n ja TV4:n kaupassa. Suomen markkinat ovat meille jännittävä mahdollisuus. Toistaiseksi emme suunnittele muuta Suomessa, Tveitnes sanoo.

Tveitnes ei suoraan myönnä, että MTV olisi tullut Schibstedille suuremman TV4:n kylkiäisenä.

– Suomeen laajentuminen on strategiamme mukaista. Tässä on kyse pohjoismaalaisesta kunnianhimostamme, hän toteaa.

Ruotsi on kuitenkin Schibsted Medialle tärkeämpi markkina-alue, sillä yhtiö omistaa siellä useita mediataloja.

Mediayhtiöt säätiön alla

Suuria voittoja Schibsted ei medioiltaan odota, sillä mediayhtiöt siirrettiin viime vuonna yhtiön suuromistajan, Tinius-säätiön alle.

Säätiö sanoo vaalivansa sananvapautta, laatujournalismia ja demokratiaa sekä sitä, ettei taloudellisia ylilyöntejä tapahdu mediataloissa.

– Emme vaadi korkeaa osinkoa tai tuottoprosenttia, mutta olemme päättäväisiä siitä, että vapaan median on maksettava omat laskunsa, joten jonkin verran on oltava ylijäämää, sanoo Tinius-säätiön toimitusjohtaja Kjersti Løken Stavrum.

Yleisölle MTV:n omistajavaihdoksen ei pitäisi näkyä muuten kuin siten, että sisältöjen kehitystyö jatkuu ja mahdollisesti kiihtyy.

– Meidän on oltava parhaimpia versioita itsestämme ja sopeutua muutokseen, joka jatkuu koko ajan suurella nopeudella. On kehitettävä uusia tapoja kertoa uutisia ihmisille, Stavrum tiivistää.

Lue myös: Tällainen on ollut MTV:n matka omistajalta toiselle: Schibsted yritti hankkia yrityksen jo yli 20 vuotta sitten

MTV Telialta Norjaan – kumpi voitti? Katso pääanalyytikon tuomio media-alan suurkaupasta

Schibsted Median toimitusjohtaja MTV:n ostosta: "En usko, että muutoksia tulee – rehellisesti"

Tuoreimmat aiheesta

Talous