Miksi nostalgiset asiat tekevät meidät iloisiksi – ja onnellisiksi?

koti joulu
Moni perhe haluaa siirtää lapsuutensa joulun mylös omille lapsilleen. Shutterstock
Julkaistu 23.12.2016 17:03

MTV LIFESTYLE

Joulu on nostalgisuuden kulta-aikaa. Monien perheiden jouluaatto noudattaa aina samaa kaavaa musiikkia ja ruokia myöten. Nostalgisuus ei ole lainkaan huono asia, sillä sen on tutkittu lisäävän onnellisuutta. 

Newyorkilaisen Le Moyne Collegen professori Krystline Batchon mukaan ihmisten nostalgisuus lisääntyy etenkin juhlapyhien aikoihin. Tässä ilmiössä on naisen mukaan kyse ennen kaikkea yhteenkuuluvuudesta. Omien jouluperinteiden avulla haluamme tuntea kuuluvamme tiettyyn ryhmään, perheeseen tai ystäväpiiriin.

– Kun olemme itse vanhempia, haluamme siirtää tunteet ja perinteet lapsillemme. Samaan aikaan, kun annat lapsellesi tulevaisuuden nostalgiaa, nautit itse samalla omasta nostalgiastasi, Batchon toteaa.

4417567

Perinteiset joulukoristeet tuovat mieleen muistoja. 

Nostalgisuus on moniselitteinen termi. Kun olet iloinen, olet iloinen. Mutta kun olet nostalginen, tunteesi voi heitellä laidasta laitaan aina surusta ja kaihosta riemuun. Vaikka muistelisit iloisia asioita, mielesi voi vallata kaiho sen vuoksi, että nämä päivät eivät koskaan enää palaa.

Muistelu lisää tutkitusti luovuutta ja terveyttä

Vaikka nostalgisuus voi aiheuttaa myös negatiivisia tunteita, sillä on tutkittu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia niin mielen kuin kehon terveydelle.. 

Englantilaisen tuoreen tutkimuksen mukaan nostalgisuus voi muun muassa auttaa ihmisiä käsittelemään stressiä ja ahdistusta tarjoamalla jatkuvuuden tunnetta. Tämän lisäksi nostalgisuus voi auttaa ihmisiä pääsemään yli negatiivisista tunteista, kuten yksinäisyydestä. Tutkijoiden mukaan muistot auttavat yksinäistä ihmistä saamaan henkisesti yhteyden henkilöihin, joita hän juuri sillä hetkellä kaipaa.

yksinäisyys

Yksinäisyyttä voi lievittää muistojen avulla.

Tietyllä tapaa nostalgisuus voi parantaa myös fyysistä terveyttä. Esimerkiksi jos ihminen muistelee pyöräilleensä paljon lapsena, hän saattaa hetken mielijohteesta ostaa itselleen polkupyörän ja ryhtyä kuntoilemaan.

Kaiken kaikkiaan nostalgisuuden on tutkittu herättävän optimistisuutta, inspiraatiota ja luovuutta. Samassa tutkimuksessa selvisi myös, että nostalgiset ihmiset ovat empaattisia ja hyviä ystäviä. 

Tämän tutkimuksen valossa voidaankin siis kehottaa ihmisiä nauttimaan täysin rinnoin nostalgisesta joulusta!

Kuuluiko tämä nostalginen koriste lapsuutesi jouluihin? 

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Lähde: Huffington Post

Tuoreimmat aiheesta

Joulu