Miksi Suomessa on kymmeniä ihmisiä, joiden henkilöpapereissa lukee "Sukunimetön"? MTV Uutiset selvitti, mistä on kyse

2:34img
Tällaisia nimiä lapsille saa nykyään antaa nimilain muututtua. Tuloksena on yhä pidempiä nimirimpsuja.
Julkaistu 14.04.2020 06:52
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Suomessa on kymmeniä henkilöitä, joiden henkilöpapereissa lukee sukunimen kohdalla Sukunimetön.

Tiedot ilmenevät Suomen väestötietojärjestelmästä saatavasta sukunimitilastosta. Huhtikuun alussa Sukunimetön on merkitty nykyiseksi nimeksi 353 henkilölle, joista 65 asuu Suomessa. Entiseksi nimeksi sen on merkitty 150 henkilölle.

Suomessa asuvalla on oltava sukunimi

Sukunimettömät ovat pääsääntöisesti ulkomailta Suomeen tulleita ihmisiä, joilla ei kotimaassaan ollut sukunimeä. Suomessa on kuitenkin voimassa sukunimivelvoite, joten jokaisella on oltava sukunimi.

Jos henkilöllä ei ole sukunimeä silloin, kun hänet Suomessa merkitään väestötietojärjestelmään, hänen on kuuden kuukauden kuluessa väestötietojärjestelmämerkinnän tekemisestä ilmoitettava Digi- ja väestötietovirastolle, minkä sukunimen hän ottaa.

Täksi ajaksi henkilön sukunimeksi merkitään Sukunimetön. Tätä käytetään hänen sukunimenään erilaisissa virallisissa yhteyksissä, minkä lisäksi se merkitään hänen henkilöpapereihinsa sukunimen kohdalle.

Suomessa on esimerkiksi passeja, jotka on myönnettu Sukunimettömälle.

Lue myös: Alcapone, Halla, Tuhka... – Nämä nimet eivät kelvanneet lapselle viime vuonna

Monet ottavat sukunimekseen etunimen

Monesti sukunimi löytyy henkilön muiden nimien joukosta.

– Kotimaassaan sukunimetön ulkomaalainen voi ottaa esimerkiksi jonkin etunimistään sukunimeksi, mikä onkin tyypillisin tilanne, kertoo Maisa Gynther Digi- ja väestötietovirastosta.

Näin toimiessa ilmoitus sukunimen ottamisesta on maksuton.

Sukunimetön henkilö voi myös hakea esimerkiksi suvussa esiintyvää sukunimeä tai täysin uutta sukunimeä. Jokaisen hakemuksen hyväksyttävyys tutkitaan erikseen.

Sukunimen ottamisesta ja sukunimen hyväksyyävyydestä säädetään tarkemmin Etu- ja sukunimilaissa.

Lue myös: Haluaisitko olla sittenkin Rappukallio, Uunikivi tai Hirsipetäikkö? Kuka tahansa voi ottaa itselleen uuden mieluisan sukunimen pilkkahintaan!

Sukunimeä ei lähdetä karhuamaan

Vaikka sukunimi pitäisi ilmoittaa puolen vuoden kuluessa, käytännössä henkilön asiapapereissa voi lukea Sukunimetön pidemmän aikaa.

– Tällä hetkellä ei ole prosessia, jolla lähteä karhuamaan sukunimeä, Gynther kertoo.

Käytännössä henkilölle kuitenkin kerrotaan velvoitteesta ilmoittaa sukunimensä aina hänen asioidessaan Digi- ja väestötietoviraston kanssa.

Gynther arvelee, ettei maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrän taannoinen kasvu ole vaikuttanut sukunimettömien määrään, sillä yleensä sukunimiasia selvitetään jo Maahanmuuttovirasto Migrissä niin, että henkilöllä on oleskelulupaa myönnettäessä jokin sukunimi.

Lue myös: Suomalaisille lapsille annetaan aiempaa pidempiä nimiä

Tuoreimmat aiheesta

Maahanmuutto