Miljoonille suunniteltu kaupunki lähes tyhjillään Kiinassa – kuvat vaikuttavasta aavekaupungista

kangbashi1
Julkaistu 10.11.2016 00:45

MTV UUTISET

Kangbashin kaupunki rakennettiin miljoonille. Nykyään aavekaupunkina tunnetussa Kangbashissa asuu kuitenkin vain 30 000 ihmistä. Mitä tapahtui?

2000-luvun alussa Pohjois-Kiinassa Ordoksen kunnassa alkoi kunnianhimoinen hanke. Tarkoituksena oli rakentaa kuntaan uusi kaupunki, jossa voisi asua 2 miljoonaa ihmistä. Kaupungissa olisi nimekkäiden suunnittelijoiden näyttävää wow-arkkitehtuuria ja kaikki palvelut lähellä.

kangbashi4

Kaksi vierailijaa lähtee Ordos-museosta. Näyttävän museon piti olla kaupungin lippulaiva.

Suunnitelma vaikutti varmalta ja sen kehitykseen myönnettiin CNN:n mukaan miljardin rahoitus. Nykyään, kun monet alueet kaupungissa on rakennettu jo valmiiksi, asukkaita on kuitenkin miljoonien sijaan 30 000.

kangbashi3

Siihen nähden, kuinka monelle asukkaalle kaupunki on rakennettu, se on lähes autio ja maisema on postapokalyptinen. Asukkaat eivät ikinä löytäneet kaupunkiin.

kangbashi2

Kiinalaispoika pelaa koripalloa Kangbashin kaupunginkirjaston ulkopuolella.

Syyt kaupungin autioitumiseen kuvaavat Kiinan talouden ongelmia. Niitä ovat esimerkiksi asuntokuplat, ylitarjonta ja vararikkoon menneet rakennuttajat. Talouslehti Forbesin mukaan tilastokeinottelu: viranomaiset ovat vääristelleet paikallisia BKT-lukuja edetäkseen urallaan.

Vastaavat syyt ovat synnyttäneet Kiinaan monia muitakin aavekaupunkeja.

kangbashi7

Kaupungin sairaalan edustalla ei näy liikennettä.

Kiinalaiset itse eivät ole vielä menettäneet toivoaan Kangbashin suhteen ja asuntokuplan odotetaan edelleen puhkeavan.

kangbashi8

Messuhalli on tyhjillään.

– Se on myös suuri saavutus eivätkä paikalliset ole erityisen tyytymättömiä – siellä on toiveikas tunnelma. Jollain tasolla sitä pitää kunnioittaa, toteaa kaupunkia kuvannut valokuvaaja Raphael Olivier CNN:n haastattelussa.

kangbashi6

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat