Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Karin (vihr.) mielestä ilmastopaneelin ja tutkimuslaitosten arviot ovat odotetun kaltaisia.
Kari kommentoi perjantai-iltana STT:lle sähköpostitse arvioita, joiden mukaan Suomen on lisättävä päästövähennyksiä saavuttaakseen ilmastotavoitteensa riittävällä varmuudella.
– Nopealla tutustumisella tutkimuslaitosten arvioihin näyttää, että viesti oli odotetun kaltainen: olemme oikealla polulla mutta suunnitelmassa on epävarmuuksia, Kari sanoi, vastaten STT:n lähettämiin kysymyksiin asiasta.
– Tulemme seuraavina päivinä perehtymään tarkasti lausuntoihin ja tekemään tarkempia johtopäätöksiä siitä, mitä tarvitaan taakanjakosektorin ilmastosuunnitelman viimeistelyyn ja näiden epävarmuuksien vähentämiseen.
"Näyttää, että tarvitsemme vielä lisää päätöksiä"
Syksyn budjettiriihessä keskusta ja vihreät pääsivät sopuun ilmastopäätöksistä niin sanotulla perälautakirjauksella.
Vihreiden oli mahdollista hyväksyä pääministeri Sanna Marinin (sd.) kompromissiesitys, koska päätettiin, että päästölinjauksista tehdään keväällä tieteellinen arvio, jonka pohjalta pohditaan jatkotoimia.
– Tämän hallituksen keskeinen tehtävä on varmistaa, että Suomi on polulla kohti hiilineutraaliutta ja että päästövähennystavoitteet täyttyvät, Kari sanoi.
– Vihreille tärkeintä on, että riittävät päästövähennykset saadaan kasaan ja epävarmuuksia vähennettyä.
Karin mukaan hallitus teki jo syksyn budjettiriihessä päätöksen, että maankäyttösektorilta päästöjä vähennetään enemmän, jolloin tämä kattaa osan taakanjakosektorin päästövähennyksistä.
– Nyt näyttää, että tarvitsemme vielä lisää päätöksiä varmistamaan sen, että maankäyttösektorin päästövähennystavoitteemme varmasti ylittyy ja voimme hyödyntää tämän jouston, Kari sanoi.